Toivioretkellä Pyhällä Vuorella
Artikkeli julkaistiin Aamun Koitossa vuonna 1960 (N:o 32). Se julkaistaan nyt uudelleen kirjoittajan, rovasti Viktor Turhasen, luvalla. |
"Pyhän Theodoran luostari" ja "Jerissoksen maantie"
Tessalonikiin saavuttuani majoituin kaupungin ainoaan toimivaan luostariin, Pyhän Theodoran luostariin, joka itse asiassa on Tessalonikin yliopiston teologisen tiedekunnan ylioppilaskoti. Muodollisesti se kuitenkin on luostari, sen johtaja on arvoltaan igumeni ja varsinaiseen veljestöön kuuluu yksi munkkidiakoni ja kaksi munkkia. Igumeni oli arviolta yli kolmekymmenvuotias, muut luostariveljet alle kolmekymmenvuotiaita. Muodollisesti luostariveljestöön kuuluvat myös teologian ylioppilaat, joiden joukossa on aina muutamia ulkomaalaisia. Englannin anglikaanisesta ja Saksan luterilaisesta kirkosta on jatkuvasti muutamia opiskelijoita ortodoksisisissa tiedekunnissa ja korkeakouluissa, mikä kuuluu ekumeeniseen opiskelijainvaihto-ohjelmaan. - Tessalonikin bysanttilaiset kirkot tekivät paljon miellyttävämmän vaikutuksen kuin Konstantinopolin heitteille jätetyt ja moskeijoiksi tai museoiksi muutetut vanhat Bysantin aikaiset kirkot.
Saatuani asiaankuuluvat viranomaisten luvat ja metropoliitan suosituskirjeen nousin aamuvarhaisella Jerissokseen menevään linja-autoon. Alkumatkalla oli kestopäällystettyä tietä ja matkan varrella oli ahtaasti rakennettuja kreikkalaisia kyliä kujineen ja mataline kivitaloineen. Kestopäällystys loppui aina kylän alkaessa ja auto mutkitteli joitakin kuvia, joissa vieras varmasti ei kysymättä olisi löytänyt oikeaa. Kartalla matka oli näyttänyt lyhyeltä ja ihmettelin, miksi se vie aikaa aikataulun mukaisesti viisi tuntia. Matkalla en enää ihmetellyt. Tie oli kuin loputon jono s-kirjaimia peräkkäin. JOskus se kiersi puolitoista kertaa vuoren ympäri laaksoon laskeuduttaessa. Kun kestopäällyste loppui, niin loppui oikeastaan maantiekin. Se muuttui leveäksi kiviseksi poluksi tai hevostieksi, jota auto kuitenkin mennä huristeli kohtalaista vauhtia. Välillä oli kuivuneita jokia ja puroja, mutta ne eivät sillattominakaan estäneet kulkua, koska rannat olivat loivat. Auto ajoi myös muitta mutkitta puoleksi kuivuneeseen jokeen, jossa oli vettä n. 30 cm, mutta olikin kohta jälleen kuivalla maalla.
Luostarivaltakunnan aluevesille
Jerissoksesta nousimme muutamien pyhiinvaeltajien ja munkkien kanssa, joita oli tullut autoon Tessalonikissa ja välillä sijaitsevista kylistä, laivaan ja matkamme kohti Pyhää Vuorta alkoi. Tiedustellessani, miten usein munkit käyvät Pyhän Vuoren ulkopuolella, eräs luultavasti 18-vuotias munkkinuorukainen sanoi käyneensä kerran vuodessa kahden viikon lomalla kotonaan Tessalonikin ja Jerissoksen välillä sijaitsevassa kylässä. Hän oli ollut viisi vuotta luostarissa. Jotkut käyvät luostarivaltion ulkopuolella muutaman vuoden väliajoin ja jotkut saattavat olla kymmeniä vuosia yhtämittaa luostarissaan. Eräs noin 25-vuotias munkkidiakoni kertoi olevansa komennuksella jossakin kylässä ja tulleensa nyt käymään luostariissaan.
Puolen tunnin matkan jälkeen vierelläni istuva munkki osoittaa Pyhän Vuoren luostarivaltakuntaa, jonka muodostaa Aigeian merelle työntyvän Kalkidiken niemimaan itäisin haara. Miten monta kertaa olinkaan ajatuksissani vaeltanut siellä. Nyt se vihdoin levittäytyy edessäni suurenmoisessa luonnonkauneudessaan. Pyhästä Vuoresta on kerrottu vuosisatojen aikana ihmeellisiä tarinoita, siitä on viime vuosina kirjoitettu useita hienoja teoksia suurilla sivistyskielillä.
Laivamatkalla saa selvän kuvan Athoksen niemimaan pinnanmuodostuksesta. Athos on yhtenäistä pensaiden ja puiden peittämää vuoristoa. Jerissoksesta pääsee niemimaan itäpuolta sen puolivälissä sijaitsevaan Ivironin luostariin asti laivalla tai autolla muutaman kilometrin matkan Tripitiin ja siitä laivalla niemimaan länsipuolta Dafnin satamaan asti. Valitsin siis itäsivua kulkevan reitin. Laiva oli puusta rakennettu moottorilaiva, alunperin tarkoitettu nähtävästi kalastusalukseksi. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli serbialaisen Chilandarioksen luostarin satama, missä työmiehet olivat lastaamassa paksuja puunrunkoja laivaan. Chilandarioksen luostari oli satamasta puolen tunnin kävelymatkan päässä vuorten takana.
Kolmannessa pysähdyspaikassa, Vatopedin luostarin satamassa, jäin pois laivasta. Laiturilla oleva poliisi tarkasti kaikkien ulkomaalaisten passit. Ulkomaalaiset ohjattiin erääseen toimistoon, jossa nuori poliisilaitoksen virkamies otti henkilötiedot ja tarkasti vierailuluvat. Menimme itse luostarin alueelle portista, jonka katoksessa oli bysanttilaistyylisiä freskomaalauksia, keskellä Kristus pyhien ympäröimänä. Vierasmajan ruokasalissa matkalaisille tarjottiin pieni kupillinen turkkilaista kahvia.
Se, joka vierailee luostarissa, saa varautua kohentamaan käytöstään, sillä munkit huomauttavat hyvin helposti luostarin mittapuun mukaisista käytösvirheistä. Muistan, miten Uudessa Valamossa vieraillessani erään ryhmän mukana, joillekin huomautettiin, ettei käsiä saanut pitää jumalanpalveluksessa seistessämme edessä eikä selän takana, vaan sivuilla. Istuessani Vatopedin luostarin porttikäytävässä jalka polvella portinvartijamunkki huomautti, ettei niin sovi istua Neitsyt Marian ikonin läsnäollessa.
Vatopedin luostari on mahtava rakennusryhmä, melkein kuin tiheään rakennettu kylä. Aikanaan munkkeja on varmasti ollut paljon, sillä rakennuksista päätelleen sinne sopii useita satoja, nykyisin heitä on ainoastaan 46. Luostarin palveluksessa on lähes saman verran työläisiä. On paljon pohdittu ortodoksisen luostarilaitoksen tulevaisuudesta, koska luostarien asukasluku on huomattavasti pienentynyt. Athoksella oli vuosisadan vaihteessa yli kymmenen tuhatta munkkia. Nykyisin siellä on 1700 munkkia ja 1500 työläistä. Pyhän Vuoren merkitys eräänlaisena ortodoksisen kirkon hengellisenä keskuspaikkana ei suinkaan ole riippuvainen yksinomaan munkkien lukumäärästä. Se täyttää tänäkin päivänä perinteellisen tehtävänsä kilvoitus- ja pyhiinvaelluspaikkana, vaikka munkkien lukumäärä ei sen suurempi olekaan. Ortodoksi huolestuu kristikunnan hengellisestä tilasta silloin, kun luostarit tyhjenevät kokonaan. Luostarien olemassaolon katsotaan todistavan kristitittyjen hengellisestä tilasta, jonka hedelmä luostarilaitos on. Jos kirkko lakkaa tuottamasta näitä hengellisiä hedelmiä, niin kristittyjen hengellinen elämä on mataloitunut ja mahdollisesti silloin antikristuksen aika on alkanut.
Vatopedin luostarilla on useita kirkkoja ja kappeleita, jotka ovat yltyleensä täytetyt freskoilla ja ikoneilla. Samaan aikaan luostarissa vieraileva saksalainen turisti oli sitä mieltä, että kirkot olivat liian täyteen ahdetut uskonnollisella taiteella. En tunne munkkien makua tässä asiassa, mutta katsoisin tuon taiteen paljouden syntyneen maalarimunkkien sisäisestä tarpeesta ilmaista uskonnollista näkemystään luostarin 600-vuotisen historian aikana.
Vatopedin luostarilla on kokonainen siipirakennus vieraita varten. Minut majoitettiin kahden saksalaisen opiskelijan ja kreikkalaisen maalarin kanssa neljän hengen huoneeseen, joka oli parempi kuin keskitason kreikkalaisen hotellin huoneet. Saksalaiset eivät sanoneet tavanneensa yhtään saksan kielen taitoista munkkia ja he pitivät päämääränään nähdä mahdollisimman monta luostaria. Toinen heistä sanoi erikoisesti haluavansa tavata Lavrassa olevan saksalaisen munkin voidakseen kunnollisesti keskustella munkkilaiselämän perusteista.
Turistit saavat viipyä yhdessä luostarissa vain yhden vuorokauden, pyhiinvaeltajat kaksi. Varustautuessani lähtemään seuraavana aamuna ensimmäiselle kävelymatkalleni Pyhällä Vuorella saapui luostariin eräs saksalainen vanhus, joka ilahtui kuullessaan puhuvani saksaa, mitä hänellä tähän mennessä ei ollut tilaisuutta puhua lähdettyään tälle pyhiinvaellusretkelle kotimaastaan. Saksalaiset opiskelijat olivat lähteneet taipaleelle jo aamuvarhaisella, että ehtisivät seuraavaan luostariin ennen helteen alkamista. Pyhiinvaeltajavanhus sanoi hiljattain tulleensa ortodoksisen kirkon jäseneksi. Hän sanoi koko 70-vuotisen elämänsä ajan etsineensä totuutta, jonka hän oli sitten löytänyt ortodoksisesta kirkosta lähdettyään joitakin vuosia sitten katolisesta kirkosta ja siirryttyään vanhakatoliseen kirkkoon, jonka seurakunnan papin pitämien ortodoksista kirkkoa koskevien esitelmien perusteella hän alkoi aavistaa lopullisen totuuden olevan ortodoksisessa kirkossa. Aachenin kreikkalaisen seurakunnan papin välityksellä hän tutustui tarkemmin ortodoksiseen kirkkoon ja hänen anomukseensa saada liittyä siihen tuli ekumeenisesta patriarkaatista myönteinen vastaus vuoden kuluttua. Vanhus oli oppikoulun klassillisten kielten opettaja, jo eläkkeelle siirtynyt. Hän sanoi ensin aikoneensa mennä Pantokratorin luostariin, mutta muuttaneensa mieltään, minkä hän katsoi Jumalan johdatukseksi, koska voin antaa hänelle muutamien saksalaissyntyisten ortodoksisten pappien osoitteet. Kreikkalaisten ja venäläisten pappien kanssa hänellä oli ollut suuria kielivaikeuksia sielunhoidollisissa keskusteluissa. Vastakääntyneellä pyhiinvaeltajalla oli tiettyjä sopeutumisvaikeuksia näin etelässä, missä hän luultavasti oli ensimmäistä kertaa elämässään. Hänen toisenlaisista tottumuksistaan aiheutui mm. se, että hän ei kaikkialla Pyhällä Vuorella saanut ystävällistä kohtelua osakseen. Hänen pyhiinvaellusmatkansa toisaalta kenties onnistui, mutta toisaalta se ehkä oli pettymys.
Se, joka Athoksella odottaa samanlaista palvelua kuin hotellissa, tietenkin erehtyy. Munkitkin ovat vain ihmisiä ja kun pyhiinvaeltajia ja uteliaita turisteja virtaa jatkuvasti päivästä toiseen, saattaa joku munkki väsyneenä olla vähemmän ystävällinen. Jokaisella Athoksen kävijällä on automaattisesti oikeus olla vuorokausi jokaisessa luostarissa maksutta vierasluvan voimassa ollessa, joka tavallisesti myönnetään seitsemäksi päiväksi.
Luostarivaltakunnan pääkaupungissa
Keskipäivän aikaan taivalsin Vatopedin luostarista Karyes kylään, valtakunnan pääkaupunkiin. En ollut osannut kuvitellakaan, miten vaivalloiselta tuntuisi ensimmäinen vaellus etelän helteessä alati nousevaa ja laskevaa vuoristopolkua. Nääntyneenä levähdin Pyhän Andreaksen skiitassa (alaluostarissa), jossa toimii luostarivaltion oppikoulu ja jossa on 40 oppilasta. Samoinkuin kaikkialla muuallakin vieraalle tarjottiin pieni kupillinen turkkilaista kahvia, lasi vettä ja lusikallinen hilloa. Saavuttuani Karyesiin iltapäivällä oli vielä siestan aika ja jouduin odottamaan toimistojen aukenimista. Jokainen Athoksella kävijä joutuu hakemaan Karyesista Pyhän Vuoren autonomisen alueen pyhältä synodilta vierailuluvan Tessalonikissa tai Ateenassa saamallaan poliisilaitoksen luvalla ja jonkun piispan, suurlähettilään tai konsulin suosituksella. Pyhä synodi vastaa eduskuntaa ja siinä on yksi edustaja kustakin Athos-vuoren 20:sta luostarista.
Vasta pääkaupungin kaduilla tajuaa lopullisesti, miten täydellisesti tämä on miesten valtakuntaa. Näin liikkeissä räätäli- ja suutarimunkkeja, ravintoloissa tarjoilijoita, liikkeissä kauppiasmunkkeja. Kaikki maallikkotyöntekijätkin ovat miehiä, samoin kaikki pyhiinvaeltajat ja turistit. Naisilta on tähän valtakuntaan pääsy kielletty. Tämä kielto ulottuu jopa lehmiin, tammahevosiin ja aasintammoihin. Ainoastaan kanat ja naaraskissat tekevät poikkeuksen. Tämä on maailman ainoa maa, jossa ei siitetä eikä synnytetä. Elämä ei jatku luonnolisen lisääntymisen tietä, vaan kaikki asukkaat ovat siirtolaisia, jopa kotieläimetkin joudutaan tuomaan muualta.
Hyvin pieni on se joukko, joka suorittaa elämäntehtävänsä luostareissa, mutta kuitenkin munkkilaisuuden ja luostarilaitoksen olemassaolo todistavat kristinuskon voimasta, koska jotkut voivat kieltäytyä perheestä, sukulaisista, korkeasta elintasosta, mukavuuksista ja huvituksista seuratakseen järjestelmällisesti Mestarinsa jälkiä. Täällä jos missään kukoistaa kristillinen askeesi, eikä kukaan tulkinnut sitä itsekidutukseksi niin kuin protestanttiset sivistyssanakirjojemme tekijät. Kreikkalainen sana askesis tarkoittaa harjoitusta. Se on harjoitusta itsekieltäymyksessä, paastossa ja rukouksessa, askeesi on maanpäällistä harjoitusta ikuisuutta varten.
Pyhän Vuoren autonomisella luostarivaltiolla on pyhän synodin eli eduskunnan lisäksi kuvernööri, joka edustaa toimeenpanevaa valtaa ja on alistettu Kreikan kuninkaalle ja hallitukselle. Maalla on myös poliisi- ja tullilaitos. Kreikan poliisilaitoksen ulkomaalaisten osaston antamalla paperilla sain uuden paperin Pyhän Vuoren poliisilaitoksen Karyesin poliisiasemalta. Tällä paperilla ja Tessalonikin metropoliitan suosituskirjeellä sain pyhän synodin sihteerimunkilta diamonitirion eli veiraluluvan, joka täytyy esittää jokaisessa luostarissa.
Koutloumoussioksen veljestön vieraana
Illalla menin Koutloumoussioksen luostariin, joka sijaitsee Karyesin läheisyydessä. Kirkon eteisessä oli joitakin munkkeja ja suuntasin kulkuni sinne. Minulta kysyttiin, olinko saksalainen ja miten olin oppinut kreikkaa, mitkä kysymykset melkein jokainen puhuttelemani Pyhän Vuoren asukas teki. Tessalonikissa eräs kauppias luuli minua serbialaiseksi. Eräs isä näytti minulle kirkkoa. Kun ei ollut jumalanpalvelusaika ja kun menin kirkkoon tutkimusmielessä, en tullut suudelleeksi kaltapöydällä olevaa ikonia. Tästä pater sai aiheen pitää valistavan esitelmän, jonka sisältö oli lyhyesti seuraava: Jos kunnioitat Kristusta ja Hänen pyhiään, niin myös suutelet heidän ikonejaan. Tämä kunnioitus, joka ikonille osoitetaan sitä suutelemalla, kohdistuu sitä esittävään henkilöön ja hänen kauttaan Pyhään Kolminaisuuteen. Ei riitä ikonin suuteleminen ainoastaan jumalanpalvelukseen tultaessa, vaan ikoneja on suudeltava mahdollisimman usein, sillä mitä useammin suutelet Kristuksen kuvaa, sitä enemmän häntä rakastat.
Sain yhden vierashuoneista ja kohta eräs luostariveljistä kävi pyytämässä aterialle. Vieraatkin söivät samassa ruokasalissa kuin munkit, mikä ei ole tapana kaikissa luostareissa. Tarjottiin palkoja ruokaöljykastikkeessa, suolakalaa ja harmaata leipää. Näyttää melkein siltä, että tämä on vakioruokalaji paastoaikana, sillä jouduin monen päivän ajan syömään jatkuvasti yhtä ja samaa ruokalajia eri luostareissa. Luostareissa saattaa olla hyvinkin vaihteleva ruoka, mutta näyttää siltä sekä Athoksella että meidän Uudessa Valamossamme, että kun luostarin kukoistuksen ja mahtavuuden ajat ovat ohi, niin ruokalistaan on jäänyt pääasiallisesti kaksi ruokalajia, niistä toinen paastottomia ja toinen paastopäiviä varten. Ruokasali on kaikissa luostareissa kirkkoa muistuttava, tavallisesti ristinmuotoinen. Seinillä ja katossa on runsaasti freskoja. Näin luostariveljiä ympäröivät pyhien hahmot ja pyhät tapahtumat sekä jumalanpalveluksessa että ruokailtaessa. Jokainen ateria nautitaan Jumalan antamana lahjana. Ruokailun päätyttyä igumeni soittaa kelloa, veljet nousevat ja kävelevät oven yläpuolella olevan ehtoolliskuvan eteen. Jo kulkiessaan eräs veljistä on alkanut lukea kiitosrukousta. Pohjoismaalainen tulkitsisi tämän ehkä kunnioituksen puutteeksi tai suorastaan pyhyyden loukkaukseksi. Mutta rukous on muodostunut munkkien toiseksi luonnoksi, niin että se käy luontevasti ilman teatraalisen hurskaita ilmeitä, eleitä tai äänenpainoa. Joku jumalanpalveluksessa avustava munkki saattaa huoleti toimittaa askareitaan ja silti syventyä jumalanpalvelukseen, eikä hänen rukouksensa lakkaa jumalanpalveluksen päätyttyä, vaan sormet hypistelevät rukousnauhaa ja rukous rukouksen jälkeen kohoaa hänen huuliltaan. Rukous on käynyt hänen sielulleen yhtä välttämättömäksi kuin hengitys ruumiille.
Isä Athanasios - pyhiinvaeltajien sielunhoitaja
Tapaamani saksalainen ei ollut jaksanut kantaa matkalaukkuaan pitkillä taipaleilla ja oli jättänyt sen Karyesiin. Hän pyysi minua tuomaan sen Ivironin luostariin, jonne hän palaisi laivalla hakemaan sitä. Mutta kun matkalaukku oli painava reppuni lisäksi, vuokrasin aasin ja niin tuo verraton eläin kantoi matkalaukun ja repun vaivattomasti Ivironin luostariin. Ennen kuin poliisikersantti suostui antamaan matkalaukun, minun piti mennä kuvernöörin sihteerin luo luetuttamaan ranskankielinen kirje, jotta hän tulisi vakuuttuneeksi, että siinä pyydettiin luovuttamaan matkalaukku kirjeen tuojalle. Kuvernöörin sihteeri oli oppinut ja ystävällinen mies ja myöskin harras uskovainen. Hän tuli kanssani poliisilaitokselle kreikantamaan saksalaisen kirjoittamaa ranskankielistä kirjettä ja meni sen jälkeen kirkkoon. - Ivironin majatalossa oli vastaanottamassa iloinen keittäjämunkki, joka ei katsonut naurua munkin arvolle sopimattomaksi.
Kaikissa luostareissa on isä, joka toimii pyhiinvaeltajien sielunhoitajana, mutta häntä ei suinkaan onnistu aina tapaamaan, koska hänkin on sidottu luostarin melko tiiviiseen päiväjärjestykseen. Olin jo aikaisemmin kuullut puhuttavan Ivironin isä Athanasioksesta ja häntä tiedusteltuani pääsinkin helposti hänen puheilleen. Kysyin häneltä, mikä on luostarielämän perustarkoitus. Hän vastasi: "Jokaisen ihmisen täytyy tietää, mistä hän tulee, minne hän menee ja mitä varten hän elää. Ihminen on Jumalasta lähtöisin ja hän palaa Jumalaan. Elämän tarkoitus on iankaikkisen elämän saavuttaminen. Ilman haudantakaista elämää tämä elämä olisi järjetön. Joka päivä sinun täytyy kysyä itseltäsi, miksi elät ja minne olet menossa. Ilman jatkuvaa tietoisuutta tuonpuoleisesta elämästä ihminen on eläimen kaltainen, vieläpä pahempi eläintä. Luostarilaitos on eräs todistus siitä, että ihminen on eläimen yläpuolella. Nykyajan ihmiset etsivät sitä, mikä on maailmasta, hyvinvointia ja mukavuutta. Jokainen ajattelee vain sitä, mitä hän söisi tai joisi tai millä vaatettaisi itsensä. Ihmisen elämällä on paljon korkeampi päämäärä kuin maallinen hyvinvointi. Luostariin menijöiden vähentyminen johtuu materialismin voimistumisesta. Kommunismi on materialismin selvin ilmenemismuoto, mutta materialismi on myös yhtä ominaista länsimaille, missä samoin kuin itäblokissa ihmiset ja kansat keskittävät voimansa maallisen paratiisin rakentamiseen iankaikkisuuden ja kuolemattoman sielun jäädessä unohduksiin."
Isä Athanasios oli lukenut teologian ylioppilaan Evangelos Krysoksen, joka oli maassamme Ortodoksisten Nuorten Liiton vieraana, artikkelin Suomen ortodoksisesta kirkosta. Hänen mielestään suomalaiset ortodoksit ovat lujia uskossaan, kun ovat kestäneet enemmistönä olevan luterilaisuuden paineen. Isä Athanasios pyysi minua välittämään seuraavanlaisen viestin Suomen ortodokseille: "Ortodoksien on valittava itselleen ortodoksinen aviopuoliso. Seka-avioliittojen lapset on kastettava ortodokseiksi. Vähemmistönä olevan ortodoksisen kirkon on voimakkaasti valistettava nuorisoa tässä asiassa." - Myöhemmin kuulin, että isä Athanasios oli aikoinaan suorittanut lakitieteen loppututkinnon ja oli toiminut Aleksandriassa ennen luostariin tuloaan.
Ihmeiden aika ei ole ohi
Pyhällä vuorella ihmeet eivät kuulu ainoastaan menneisyyteen. Läheskään kaikki niistä eivät tule vieraan korviin, mutta joitakin satuin kuulemaan. Niinpä Ivironin luostarin pääkirkossa on kuninkaan ovien yläpuolella Neitsyt Marian ikonin edessä riippuva lampukka, joka tiettyinä suurina juhlina heilahteelee, nim. jouluna, loppiaisena, pääsiäisenä ja helluntaina. Eräälle munkille Jumalanäiti oli ilmoittanut tämän merkitsevän vakuutusta siitä, että hän ja muut pyhät ovat veljien kanssa jumalanpalveluksessa. Eräs munkki epäili tuulen heiluttavan lampukkaa ja eräänä juhlana hän täytti sen kivillä saadakseen sen painavammaksi. Kun hän sitten meni katsomaan, lampukka oli pudonnut lattialle, mutta jäänyt pystyyn alustassa olevan pienen nupin varaan. Tästä uudesta ihmeestä hän ymmärsi, että hän oli tehnyt synnin epäillessään ihmeen olevan kysymyksessä.
Vatopedissa kuulin kertomuksen, joka varmasti on legenda, mutta joka todennäköisesti on saanut alkunsa jostakin tositapahtumasta. Monta sukupolvea sitten eräs munkki oli vihastuksissaan sen vuoksi, ettei löytänyt ruoka-annostaan, pistänyt Jumalanäidin ikonia puukolla. Hän oli kuollut siihen paikkaan, mutta jäänyt pystyasentoon, missä asennossa hän oli kolme vuotta ja heräsi sen jälkeen henkiin. Voisi ajatella tässä legendassa olevan totuutta sen verran, että joku munkki on halvaantunut kolmeksi vuodeksi ikonia puukotettuaan. Tämä legenda liittyy erääseen pääkirkon pronarteksin ikoniin.
Kirkkojen ja taiteen runsautta
Ivironin luostarissa on kolmekymmentä veljeä. Kysyessäni, miksi kirkkoja on niin useita, sain vastaukseksi, että aikana, jolloin munkkien lukumäärä oli suuri, tarvittiin monta kirkkoa, että pappismunkit saisivat useammin olla jumalanpalveluksen toimitusvuorossa. Silloin saatettiin toimittaa liturgia yhtaikaa viidessä eri kirkossa, jotka kaikki sijaitsevat lähekkäin neliönmuotoisen luostarirakennuksen sisäpuolella olevalla pihalla. Aamupalvelus, jota seuraa liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus, alkaa arkipäivinä yöllä kello kaksi ja sunnuntaisin kello yksi ja päättyy kello kuusi aamulla. Luostarissa on myös ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni, jota suudeltaessa kumarretaan maahan langeten kolmesti.
Ivironissa samoinkuin erässä muissakin luostareissa joutuu hämmästelemään kirkkojen freskojen runsautta ja aiheita. Ilmestyskirjan ihmeelliset näyt ja olennot ovat innoittaneet taitelijamunkkeja esittämään näkemystään. Hyvin yleinen aihe on viimeinen tuomio. Enkelit ja pahat henget taistelevat ihmisten sieluista, Jumalan Poika istuu valtaistuimella lukemassa tuomiota, enkeleillä ja pahoilla hengillä on varattuna kirjakäärö kunkin ihmisen teoista. Pelastetut kokoontuvat riemuitsevien pyhien joukkoon, kadotukseen tuomitut paholaiset ottavat mukaansa tuliseen mereen ja heittävät siellä pedon kitaan. Lavran pääkirkon narteksissa jotakuta nähtävästi oli häirinnyt paholaisten ja petojen katse, sillä niiden silmien kohdalle oli naulalla tehty risti seinäpintaan. Mieleeni jäi myös sellaisia kohtauksia, että hevosella ratsastava luuranko niitti viikatteella ihmisten päitä ja Herran ja paholaisen sotajoukot olivat virran kahdella puolella varustautuneet taisteluun toisiaan vastaan.
Tekniikka tunkeutuu Pyhälle Vuorellekin
Ivironista kävelimme erään englantilaisen taidemaalarin kanssa, jolla sattui olemaan sama matka, Karyesin kautta kohti Panteleimonia. Hämmästyksekseni totesin Karyesin läheisyydestä alkaen olevan rakenteilla leveän maantien. Athos on ollut tunnettu siitä, ettei siellä ole maanteitä eikä näin ollen moottoriajoneuvoja, eikä maantie mielestäni ollenkaan sovi Pyhän Vuoren elämänolosuhteisiin, jonne monet pyhiinvaeltajat menevät hetkeksi pakoon teknillistynyttä aikakauttamme. Mutta näyttää siltä, että Athos ei saa säilyttää alkukantaisuuttaan. Uusi aika rämisevine moottoreineen ja pintapuolisine ihmisineen tunkeutuu Athoksellekin. Tiellä seisoi katepillari ja sen kanssa työskentelevät miehet istuivat maantien varrella aterioimassa. Levähdimme siinä ja puutavaraa kuljettava kuorma-auto otti meidät kyytiin ja pääsimme sillä lähelle Panteleimonin luostaria. Maantie rakennetaan Karyes kylästä Dafnin satamaan puutavaran kuljetusta varten. Myöhemmin näin kuorma-auton myös Pyhän Paavalin luostarin edustalla puutavaraa kuljettamassa. Athokselle rakennetaan mahdollisesti enemmänkin maanteitä ja mikä silloin estää käyttämästä autoja luostarien tavara- ja henkilökuljetuksiin. Suurin osa luostareista on kuitenkin vuorien kätköissä maanteiden ulottumattomissa. Ehkäpä näin pitääkin käymän, että veljestön vähetessä heidän avukseen tulevat tekniikan voimat. Esim. niemimaan eteläkärjessä olevasta Lavrasta, jonne vuoristopolut ovat erittäin vaikeakulkuisia, tuskin enää nytkään kukaan munkki kulkee jalkaisin Karyesiin, sillä sieltä on joka toinen päivä laivayhteys Dafniin, josta on hallintokeskukseen ainoastaan kolmen tunnin kävelymatka, kun taas Lavrasta Karyesiin on kahden päivän kävelymatka.
Kappale tsaarin ajan Venäjää
Panteleimonin luostari piirtyy kaukaa katsottuna komeana horisonttiin, mutta läheltä katsottuna se tekee kömpelön ja pröystäilevän vaikutuksen vanojen Bysantin ajan kreikkalaisten luostarien jaloon siluettiin verrattuna. Panteleimonin luostari on jäännös Venäjän kirkon kukoistuskaudelta ja senaikaisesta ulospäin työntyvästä mahdista, joka Panteleimonin luostarin lisäksi suoritti suuria tekoja lähetyskentillä, joilla nyt esim. Alaskan, Kiinan ja Korean ortodoksiset kirkkokunnat odottavat Venäjän kirkon työn jatkajaa.
Panteleimonin luostarin veljestön lukumäärä nousi suurimmillaan ollessaan kahteentuhanteen, heistä on jäljellä n. yksi prosentti. Luostariin kuuluu neliönmuotoisen päärakennuksen lisäksi kaksi valtavaa oikeasta kivestä tehtyä 6-kerroksista taloa. Niinpä tällä luostarilla, johon nykyisin poikkeaa vain harva Athoksen kävijöistä, on mm. tuhat vierashuonetta majatalossaan.
Saavuimme Panteleimonin luostariin siestan aikana helteellä. Porttivahtina toimiva vanha kumaraselkäinen munkki ei ymmärtänyt kreikkaa, mumisi itsekseen jotakin ja viittasi kädellä kehoittaen menemään sisälle. Saavuimme valtavan ison ruokasalin eteen ja eräs munkki pyysi meitä aterialle käyttäen englantia. Venäläiset munkit ovat itsepintaisesti olleet opettelematta kreikkaa vuosikymmeniä Athoksella oleskelustaan huolimatta. Nähdäkseni se johtuu venäläisen ja kreikkalaisen ortodoksian välillä vallitsevasta alitajuisesta kilpailusta etevämmyydestä.
Veljestöä oli koolla kaksitoista, vieraita oli neljä. Ateria käsitti makaronikeittoa, mustekalaa perunan kera, tuoreita kurkkuja ja valtavan ison leivänviipaleen. Munkkivanhukset söivät puulusikoilla venäläisten luostarien tavan mukaisesti, vierailla oli metallilusikat. Mahdollisesti suuruuden ajan kaksituhantinen veljestö ei kerralla sopinut aterioimaan ruokasaliin, mutta seitsemäntoista henkilön läsnäolo ei estänyt salin autiuden tuntua. Seurana meillä tosin olivat freskomaalausten muodossa lukuisten pyhien hahmot.
Viimeistä tuomiota esittävä fresko oli vaikuttava. Ei bysanttilaisessa henkevyydessään ja yksinkertaisuudessaan, vaan paremminkin länsimaisessa naturalistisessa taituruudessaan. Sitä katsoessani jouduin kiliastisen tunteen valtaan. Tuntui kuin maailman loppu ja viimeinen tuomio saattaisivat tulla minä hetkenä hyvänsä. Kristus ja apostolit mainitsivat maailmanlopun olevan lähellä. Jotkut protestanttiset Raamatun tulkitsijat ovat selittäneet heidän näin ollen erehtyneen, mikä olisikin totta kirjaimellisen tulkinnan mukaan. En usko heidän kuitenkaan erehdyksissään sanoneen näin, sillä täällä Pyhällä Vuorella tajuan maailmanlopun olevan tavallaan aina lähellä, vaikka en osaakaan sitä sanoin selittää. Munkit ovat kaikkina aikoina pyrkineet elämään sillä tavalla, kuin maailmanloppu olisi huomenna. Ruokailu luostariveljestön parissa muistutti mieleeni varhaiskristittyjen yhteiset ateriat, jotka nautittiin kiitollisina Herran antimista ja maailmanlopun odotuksessa. Maailmanlopun tunnetta lisäsi luostarin suuruus ja veljestön vähyys. Jokaiselle munkille olisi riittänyt asuttavaksi iso kivitalo. Luostari oli kuitenkin hyvin hoidettu ja siisti, ainoastaan eräässä autiona olevassa rakennuksessa oli joitakin rikkinäisiä ikkunoita.
Panteleimonin munkit elävät tavallaan vielä tsaarin ajassa, eivähän he Neuvostoliittoa ole edes nähneet. Vierasmajan ruokailuhuoneen seinällä olivat tsaari Nikolai II:n ja hänen puolisonsa kuva. Moskovan patriarkka Aleksei on halukas lähettämään munkkeja Panteleimoniin, mutta Kreikan hallitus on evännyt tarjouksen epäillen näiden olevan kommunistisia vakoilijoita ja agitaattoreita. Emme saa suhtautua ylimielisesti Neuvostoliiton kirkkoon, joka on tuhansien marttyyrien veren kruunaama, mutta myönnettävä on, että sen toimenpiteisiin saattaa kätkeytyä meille arvaamattomia tekijöitä. Panteleimonin vanhukset eivät kuulemma myöskään ole halukkaita ottamaan vastaan nuoria munkkeja Neuvostoliitosta.
Panteleimonin luostarin pappismunkit toimittavat edelleenkin kaikki jumalanpalvelukset, siinä suhteessa ei mitään ole muuttunut. Teoreettisesti luostari jää olemaan, vaikka kaikki munkit kuolisivat, mutta todellisuudessa se elää ja toimii, niin kauan kuin siellä toimitetaan säännölliset jumalanpalvelukset. Luostarin merkitys on sama, olipa siellä 2000 tai 20 munkkia. Me huokailemme luostarilaitoksen pienenemisen vuoksi ja pohdimme milloin jokin luostari kuolee. Sen sijaan meidän olisi kiitettävä Jumalaa siitä, että keskuudessamme on edelleenkin suuria kilvoittelijoita. Luostarilaitoksen tulevaisuus on Luojan käsissä. Jos hän sallii, voi tulla luostarilaitoksen lamakausi tai uusi kukoistusaika. Mutta nähdäkseni silloin, kun luostarilaitos lakkaa kokonaan, on antikristuksen aika alkanut. Silloin ihmiskunta, josta ei enää löydy edes muutamaa täydestä sydämestään Jumalalle omistautunutta, on ansainnut ne vaivat, joista Raamattu ennustaa.
Dafnin satamakylän poliopotilas
Panteleimonista pääsin Dafnin kautta Lavraan. Englantilainen matkatoverini päätti jäädä Panteleimoniin vielä toiseksi päiväksi tutkimaan miniatyyreja kirjastossa. Dafni on Athoksen tärkein satama, jonka ympärille on kasvanut pieni kylä postitoimistoineen, liikkeineen, tulleineen ja poliisiasemineen. Ulkoilmakahviloissa istuskelee työläisiä, turisteja, pyhiinvaeltajia ja munkkeja. Kylässä voi ostaa muistoesineitä, ikoneja, puuristejä ym. munkkien valmistamia käsitöitä. Munkit vievät tuotteensa Dafniin tai Karyesiin myytäviksi. Erakkomunkit, joilla ei ole luostaria tukenaan, saavat elatuksensa käsitöistä.
Eräs polion sairastanut maallikko, jolta valui sylki suusta, jolla oli vääristyneet kasvot ja joka liikkui vaivalloisesti, sai pienet leivät laivamieheltä ja lähti ilahtuneena sitä syömään. Lieneekö tuo mies tullut tänne saamaan lohtua Jumalalle pyhittäytyneen munkkivaltion ilmapiiristä vai odottiko hän peräti ihmeparannusta Pyhällä Vuorella, kuten evankeliumin kertomuksen mies Betesdan lammikon rannalla? Ihmiskunta on kamppaillut sairauden ongelman kanssa syntiinlankeemuksesta lähtien. Ellemme olisi alttiita sairaudelle, ellemme ajoittain sairastuisi, ellemme näkisi ympärillämme vaivaisia, lankeaisimme luultavasti niin suuresti ylpeyden syntiin, että meiltä menisi lopullisesti välit poikki Jumalan kanssa.
Sieluni pelastuksen vuoksi
Dafnista lähdin laivalla kohti niemimaan eteläkärjessä sijaitsevaa Suurta Lavraa, Athoksen mainekkainta, suurinta ja vanhinta luostaria. Laiva poikkesi jokaisen välillä olevan luostarin ja skiitan satamassa. Eräs 86-vuotias munkki tarinoi minulle seuraavaan tapaan kuultuaan puhuvani kreikkaa: "Kreikan kieli on teologiaa. Kreikan kielessä on täsmälliset ja vakiintuneet teologiset käsitteet, joiden kääntäminen toisille kielille voi muuttaa niiden alkuperäistä merkitystä."
Iäkäs keskustelutoverini esiintyi mahdollisimman vaatimattomasti. Hänen viittansakin oli useaan kertaan paikattu. Ajattelin, mikähän lienee saanut tämänkin veljen Pyhälle Vuorelle. Ilman, että minun tarvitsi kysyä, hän alkoi kertoa: "Perheelläni oli omaisuutta ja minulla olisi ollut hyvä toimeentula pääkaupungissa. Mutta en voinut jäädä, minun oli pakko lähteä sieluni pelastuksen vuoksi. Jos menetät silmän, käden tai jalan, sinulle jää toinen. Mutta jos kadotat ainoan sielusi, olet kadottanut kaiken, mitä sinulla on. Olen ollut Pyhällä Vuorella 56 vuotta, enkä kadu, että tulin tänne. Materialismi ja heterodoksiset kirkot ovat aikamme suurimpia kiusauksia. Mutta kiusauksia täytyy olla, että niiden kautta paljastuisi totuus."
Athos-vuori ja erakkojen luolat
Laiva kiersi niemimaan kärjen, jossa kohoaa vuorenhuippu 1953 metriä korkealle. Kreikkalaiset nimittävät ainoastaan tätä yhtä vuorta Athokseksi. Koko niemimaan käsittävä munkkivaltio tunnetaan kreikkalaisten keskuudessa Pyhän Vuoren nimellä. Ulkomailla Athos-nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti koko niemimaata tai autonomista munkkivaltiota.
Vuorten rinteissä näkyi luolia. Alhaalta käsin saattoi vain arvailla, missä luolassa on jokun erakkomunkin asunto. Tien löytäminen ilman opasta erakoiden luo on vaikeaa ja kuuleman mukaan he pakenevat ihmisten tullessa lähelle. Se, joka on tottunut yksinäisyyteen, tulee helposti ihmisaraksi, mutta erakkojen kilvoitustapaanhan kuuluu eristäytyminen maailmasta ja ihmisistä. Varmaankin noista vuorenkoloista löytyisi syvää elämänviisautta, jos sitä pääsisi ammentamaan.
Suuri Lavra, sen kuuluisa kirjasto
Lavraan on kiivettävä satamasta melko korkealle vuorelle. Suuri Lavra viettää v. 1963 tuhatvuotisjuhlaansa ja sinne odotetaan tuolloin suurta kutsuvieras- ja pyhiinvaeltajajoukkoa. Se on vanhin ja kuuluisin Athoksen luostareista, mutta ulkonaisesti se ei vedä vertoja eräille muille luostareille. Lavrasta on neljä nuorta munkkia opiskelemassa patriarkaatin teologisessa korkeakoulussa Istanbulissa, josta pääsin lähtemään heitä aikaisemmin opiskeltuani siellä yhden lukuvuoden voidakseni tutustua Kreikan kirkkoon ennen Strasbourgissa pidettävää Ylioppilaiden Kristillisen Maailmanliiton kongressia, jossa minun piti edustaa Suomen ortodoksista ylioppilasliittoa. Melkein kaikki Pyhän Vuoren teologisen koulutuksen saaneet munkit ovat komennuksella seurakunnissa, koska Kreikassa on puutetta akateemisen koulutuksen saaneista papeista. Pyhä Vuori ei siis suinkaan eristy maailmasta, vaan tekee merkittävää sisälähetystyötä, puhumattakaan siitä, miten suurille joukoille se on pyhiinvaellusmatkojen kohde.
Jyrkällä ja kapealla luostariin johtavalla tiellä ohitin muulikaravaanin, joka kuljetti laivan tuomia tavaroita luostariin. Vierasmajan kokki oli maallikko, joka laittoi kahvia ja hilloa matkalta saapuneille munkeille sekä eräälle romanialaiselle noviisille ja minulle. Olin sillä kertaa ainoa maallikkovieras koko luostarissa. Suurin osa Athoksella kävijöistä ei mene Lavraan asti, koska se on hankalan tien takana.
Eräs munkki näytti minulle Pyhän Athanasioksen kirkkoa, jolle samoin kuin luostarille tulee kohta ikää tuhat vuotta. Kumarruin maahan Pyhän Athanasioksen pyhäinjäännösten edessä, suutelin sarkofagia ja rukoilin, että Jumala armahtaisi minua pyhän Athanasioksen esirukousten tähden. Me suomalaiset ortodoksit emme ole tottuneet pyhäinjäännösten kunnioittamiseen, mutta täällä etelässä se tuntuu mitä luonnollisimmalta ja itsestään selvältä asialta. Pyhän Athanasioksen kirkon freskot ja ikonit ovat korkeatasoista taidetta, mitä eivät suinkaan kaikki maalaukset ole Athoksella.
Lavran kirjasto ei ole kovin suuri, mutta se on kuuluisa alkuperäisistä käsikirjoituksistaan, joita on kokonaista 2250. Opasmunkki näytti tuhatviisisataa ja tuhat vuotta vanhoja evankeliumikirjoja, jotka oli kirjoitettu erittäin selvällä käsialalla ja varustettu miniatyyreilla. Pergamenttirullalla oli puolitoistatuhatta vuotta vanha Basileios Suuren liturgia.
Lavran pääluostari on suhteellisen vaatimaton moniin muihin luostareihin verrattuna, mutta sillä on lukuisia keskikokoisen luostarin kokoisia skiittoja ja parikymmnentä kappelia niemimaan eteläosassa.
Athoksen vaikeakulkuisella taipaleella
Lavrasta johtaa polku niemimaan eteläosan vuoriston kautta länsipuolelle Pyhän Annan skiittaan, joka on ikonimaalareiden työskentelypaikka ja Uuteen skiittaan. Polku kohoaa kohoamistaan, Aigeian meren aurinko paistaa polttavan kuumana ja tunnen melkein nääntyväni janoon. Eräässä laaksossa oli härkälauma laitumella ja siitä arvasin, että lähistöllä on vettä. Kohta edessäni onkin Athosvuorelta virtaava puro, jonka vesi on raikasta ja hyvää juontivettä. Parin tunnin taivalluksen jälkeen on taas samanlainen jano. Onneksi puroja on tällä vaikealla taipaleella useampia, muuten taivaltaminen syyskesän helteessä kävisi mahdottomaksi.
Koska olen aina ihaillut vuoria ja mieleni on tehnyt vuoristoon, kuljin pääpolun sijasta erästä vuorijonon harjannetta noudattelevaa polkua noin kilometrin korkeudella. Mutta tämä polku hävisikin erään kuivuneen puron uomeaan ja ennen kuin pääsin takaisin pääpolulle, oli välillä vaikeasti läpikuljettavaa metsää ja jyrkkiä rinteitä. Laaksojen meren rannalla sijaitsevissa skiitoissa, jotka ovat kuin pieniä kyliä, vesijohdot kulkevat maan päällä tai ilmassa ja joihinkin kohtiin on järjestetty juontimahdollisuus. Lavrasta Pyhän Paavalin luostariin on kuuden tunnin kävelymatka, mutta poikkeaminen vuoriston harjannepolulle vei neljä tuntia lisää. Lyhempää tietä kävelymatka on n. 25 km ja käyttämääni tietä 40 km.
Soittolauta kutsuu yöjumalanpalvelukseen
Pyhän Paavalin luostarissa sain erikoisen ystävällisen vastaanoton, mikä sinänsä jo virkisti turkkilaisen kahvin lisäksi. Luostarien sekä munkit että maallikkopalvelijat olivat aina iloisia siitä, että kaukaisen maan asukkaana puhuin kreikkaa.
Yöllä kello kaksi kuului alkukristillisiltä ajoilta asti periytyvä kellona toimivan laudan kolahtelu niin kuin muissakin luostareissa. Sen jälkeen soivat vielä kirkon metallikellot. Pyhiinvaeltajat eivät yleensä jaksa nousta niin aikaiseen tehtyään päivällä pitkiä matkoja vuoristossa. Aamun sarastaessa nousin ja ehdin liturgiaan, joka toimitettiin sivualttarilla. Melkein kaikkien luostarien pääkirjoissa on nartheksissa kaksi sivualttarin ikonostaaseineen. Joka arkipäivä munkit nousevat kello kaksi jumalanpalvelukseen, joka kestää aamuun asti. Päivälepo kuuluu asiaan päiväruokailun jälkeen niin kuin kaikkialla Pyhän Vuoren ulkopuolellakin näillä leveysasteilla. Eräs vanhus oli nukahtanut jumalanpalveluksessa, mutta se ei tuntunut toisia häiritsevän. Kaikkialla veljillä on kirkossa oma istuimensa. Kun jumalanpalvelus toimitetaan lyhentämättömänä, niin tulee sellaisia kohtia runsaammin, jolloin saa istua. Jumalanpalveluksen loputtua jokainen suuteli ikonostaasin kaikkia ikoneja.
Kahdeksan aikaan ruokaillaan ja saan jälleen tilaisuuden ruokailla yhdessä veljestön kanssa. Kun olen lähtöaikeissa, eräs munkki pyytää minua ottamaan hänestä valokuvan, koska hän tarvitsee sitä johonkin paperiin. Mutta sillä aikaa kun hän on kaapua vaihtamassa, eräs vanhempi munkki selittää ankaransävyisenä, että täällä valokuvaaminen on kielletty ja kehoittaa minua menemään muihin luostareihin kuvaamaan. Välttääkseni riitaa katson parhaaksi poistua ja pahoittelen sen munkin puolesta, joka sai turhaan vaihtaa päälleen paremman viittansa.
Pyhän Dionysioksen luostarin arvokkaita pyhäinjäännöksiä
Seuraavana päivänä taivalsin Pyhän Dionysioksen luostariin, joka on rakennettu pienelle vuorenhuipulle niin, että ylemmät kerrokset ovat alempia ulompana. Joukko työmiehiä oli purkanut erään seinään ja valoi teräsbetonipylväitä lahonneiden puupylväiden tilalle. Vaikka suurin osa munkeista on vanhoja, ei täällä suinkaan eletä loppua odotellen, vaan rakennetaan niin vankasti, että rakennus säilyy vuosisatoja eteenpäin.
Vierasmajassa palveleva nuori munkki ilahtui siitä, kun kuuli Suomessakin olevan ortodokseja. Hänen tietämänsä mukaan luostarissa ei koskaan aikaisemmin ollut käynyt suomalaisia. Muita skandinaaveja hän sensijaan oli tavannut ja lukenut Skandinaviaa koskevaa kirjallisuutta. Kreikkalaiseen kohteliaaseen tapaan hän sanoi: "Ilomme on aina suuri, kun meille saapuu ortodoksinen vieras niin kaukaisesta maasta."
Ehtoopalveluksen jälkeen kannettiin esille luostarin arvokkaat pyhäinjäännökset pyhiinvaeltajien kunnioitettaviksi, mm. apostoli Luukkaan ja Pyhän Paraskevan käsi, jotka olivat sijoitettu hopeavaippaan. Metallivaipassa oli pieni kannella suljettava aukko, josta voi nähdä, että nämä pyhäinjäännökset olivat säilyneet mätänemättöminä. Tuntui melkein pelottavalta katsella apostoli Luukkaan kättä ja kyynärvartta, eikä mielessä ollut pienintäkään epäilystä siitä, että Jumala voisi tämän pyhäinjäännöksen kautta parantaa sairauksia, jos asianomaisella on vahva usko Jumalan parantavaan voimaan, jota Hän toteuttaa mm. tiettyjen pyhien esineiden kautta.
Pyhän Dionysioksen luostari on ainoa, jossa pyhiinvaeltajat kutsuttiin yhdessä muutamien pappismunkkien ja munkkidiakonien kanssa igumenin vieraiksi. Tarjottiin etelämaisia makeisia ja kahvia. Keskusteltiin leppoisasti jokapäiväisistä asioista ja sivuttiin joitakin teologisia kysymyksiä. Läsnäolevat isät tuntuivat paljon käyttäneen luostarin kirjastoa hyväkseen ja tunsivat hyvin tarkkaan kirkkoisien teokset. Heidän asenteensa kirkkoisiin ei ollut ainoastaan näiden ajatusten toistaminen, vaan he osasivat myös soveltaa niihin tieteellistä kritiikkiä. Istuimme huoneessa, joka oli ikäänkuin rakennettu ilmaan. Ulkoseinän alla ei jatkunut alemman kerroksen ulkoseinä, vaan huone oli muutaman vinoasennon olevan kannatinpylvään varassa.
Pyhän Sergei Valamolaisen jalanjäljillä?
Athoksen jylhien vuorten ympäröimänä mietin monta kertaa, mahdankohan kulkea Pyhän Sergein jalanjälkiä. Vaikka perimätieto, että Pyhä Sergei tuli Athokselta, ei sinänsä pitäisikään paikkaansa, niin siihen kätkeytyvä ajatus on totta, nim. että Suomen ortodoksinen kirkko sai alkunsa bysanttilaisesta munkkilaisuudesta, jonka perinteen tärkeimpänä jatkajana Athos toimii. Vaikka Sergei olisi ollut venäläinenkin, silti hän olisi ollut bysanttilaisen munkkilaisuuden venäläisen muunnoksen edustaja.
Ankaran kilvoittelun seurauksena on Pyhälle Vuorelle aina silloin tällöin historian kuluessa patoutunut henkisiä voimia, joilla purkautuessaan on ollut kauaskantoinen vaikutus. Ei ole mahdotonta, että perimätieto Sergein lähtöpaikasta olisi kirkollisen alitajunnan synnyttämä. Pyhältä Vuorelta levisi ortodoksiseen maailmaan hesykasmi, eräänlainen ortodoksinen herännäisyys, jonka metodit näyttävät hyvin eteviltä oivalluksilta myös nykyisen psykologian valossa.
Munkkilaisuuden perusteita
Eräs henkilö ei sanonut ymmärtävänsä sitä, että joku menee erämaahan tai luostariin, hän ei tällaisessa nähnyt sinänsä mitään hyvää. Aina on ollut ihmisiä, jotka eivät ymmärrä munkkilaisuutta, mutta silti munkkeja on aina ollut olemassa kristillisyyden ensimmäisistä vuosisadoista lähtien. Uudessa Testamentissa on erakkolaisuudella ja munkkilaisuudella, kilvoituksella ja askeesilla, selvät perusteet ja esikuvat. Prostestanttinen Raamatun tulkinta ei voinut kumota niitä suunnattomista ponnistuksistaan huolimatta.
Kristus ja Johannes Kastaja ovat kaikkina aikoina olleet kristittyjen erakkojen ja munkkien esikuvia. Yksinäisyydestä ja paastosta he saivat voimaa saarnalleen ja rukoukselleen. He kilvoittelivat ja harjoittivat askeesia. Kreikkalainen sana askesis merkitsee harjoitusta, kristillisessä merkityksessä harjoitusta Kristuksen seuraamisessa, uskossa, rukouksessa ja hyveissä. Suomen kielessä kummitteleva käännös "itsekidutus" on väärinkäsitys, joka on lähtöisin roomalaiskatolisen munkkilaisuuden ajoittain harhautuneista muodoista.
Seuraavat raamatunlauseet eivät välttämättä tarkoita munkkilaisuutta, mutta munkkilaisuuden voidaan sanoa olevan eräs niiden käytännöllinen ilmaisumuoto:
"Naimaton mies huolehtii siitä, mikä on Herran, kuinka olisi Herralle mieliksi; mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi." (I Kor. 7:32-33)
Vielä toinen sanoi: "Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla (Luuk. 14:20).
"Ja Johannekselle oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja". (Matt. 3:4.)
"Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. Sillä on niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon". (Matt. 19:11-20.)
Onko Pyhällä Vuorella merkitystä nykyajalle?
Aikamme ihmiset kysyvät usein, mitä hyötyä Athoksesta on. Silloin nousee eteen Martan ja Marian ikuinen ongelma. Athos on valinnut hyvän osan, samoinkuin Mariakin. Aikamme ihminen on koneen osa, joka ei käsitä sellaisen merkitystä, mikä ei kuulu tuohon koneeseen eli nykyiseen elämänrytmiin. Athos saarnaa meille elävällä esimerkillään: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa". "Ja vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli ja osti sen".
Tuhatvuotinen lakkaamattoman rukouksen virta
Varhain aamulla nousin laivaan Pyhän Dionysioksen luostarin laiturista. Jälleen laivassa oli munkkeja, työläisiä, pyhiinvaeltajia ja turisteja. Olin Athoksella seitsemän päivää, enkä anonut pidennystä vierailuluvalleni, koska minun oli riennettävä Ateenaan ja Strasbourgiin. Jos aikoisin tutustua kohtailaisen perusteellisesti tärkeimpiin luostareihin, veisi se aikaa kolmisen viikkoa. Jäi sellainen tunne, että paljon jäi näkemättä, monta sielunhoidollista keskustelua jäi keskustelematta ja pyhiinvaeltajan varsinainen päämäärä, rukouselämään syventyminen, jäi suurelta osalta toteuttamatta. Mutta tajuntaani jäi kuitenkin sellaista, minkä vuoksi tämä matka oli tekemisen arvoinen.
Palattuani Tessalonikiin, tapasin seuraavana päivänä meren rannalla olevassa katukahvilassa jäätelöä syömästä erään englantilaisen, jonka oli tavannut Pyhän Dionysioksen luostarissa. Hän oli käynyt jo kerran aikaisemmin Pyhällä Vuorella palvellessaan sotilaana Kyproksella. Monet olivat kysyneet häneltä, miksi hän lähti sinne uudestaan, mutta hän ei itsekään osannut selittää syytä. Hänestä vain tuntui, että hänen olisi vielä käytävä siellä.
Pyhän Dionysioksen luostarin jälkeen lipui laivamme ohi Pyhän Vuoren melkein koko pituudeltaan. Laiva poikkesi vielä neljän luostarin satamassa ja lopuksi sivuutimme viimeiset niemimaan melkein aution pohjoisosan vuorenhuiput. Pyhä Vuori, kilvoittelijamiesten valtakunta oli jäänyt taakse. Mutta luultavasti palaan vielä kerran Pyhälle Vuorelle tutkiakseni sitä turistin uteliaisuudella, elääkseni siellä joitakin hetkiä pyhiinvaeltajan mielen hartautta ja kokeakseni välähdyksen askeetin, erakon ja munkin maallikolle käsittämättömästä elämästä.
* * * * * *
Vielä kuvittelin mielessäni soittolaudan kuminan Athoksen vuoriston yössä. Kuulin vielä kahden kuoron laulamat bysanttilaiset hymnit, joiden sävel on outo, mutta harras. Vielä kuulin mielessäni Pyhän Vuoren lakkaamattoman kreikankielisen rukousvirren solinan: "En eirene Kyriou deithomen, eti kai eti, en eirene Kyriou deithomen, yper tes eirenes tou synpantos kosmou, eustatheias ton hagion tou Theou Ekklesion, kai tes ton panton henoseos, tou Kyriou deithomen", ("Rukoilkaamme rauhassa Herraa, taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa, rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, pyhille Jumalan seurakunnille kestävyyttä ja kaikkien yhdistymistä".) Pyhän Vuoren järjestäytyneen luostarilaitoksen lakkaamattoman rukouksen virta on kulkenut kohta tuhat vuotta ja erakkojen rukoukset ovat kohonneet kristikunnan puolesta Athoksen vuoristosta todennäköisesti jo puolitoistatuhatta vuotta.
Pappiskandidaatti Viktor Turhanen
