Pyhän Andreaan skiitta

Pyhän Andreaan skiitta sijaitsee Karieksen välittömässä läheisyydessä, noin 5 minuutin kävelymatkan päässä. Vaikka se näyttääkin suurelta luostarilta, se on koinobiaalinen skiitta ja kuuluu Vatopedin alaisuuteen. Pitkään tyhjillään olon vuoksi se oli päässyt huonoon kuntoon, mutta sitä alettiin kunnostamaan kovasti uuden veljestön asetettua sinne vuonna 2001 jKr. Skiitan ensimmäisenä johtajana toimi aina tuonilmaisiin siirtymiseensä asti + arkkimandriitta Efraim, minkä jälkeen veljestö valitsi uudeksi johtajaksi pappismunkki Nektarioksen (2023). Munkkeja Skiitalla on noin 30 ja heidän joukossaan kilvoittelee myös yksi suomalainen, pappismunkki Joosef.

Skiitta tunnetaan myös nimellä Serrai, minkä jotkut arvelevat juontuvan turkin kielestä (”palatsi”), jotkut taas venäjästä (”tämä on paratiisi”). Selvää joka tapauksessa on, että kukoistusaikanaan paikka on herättänyt Athoksen asukkaissa ja kävijöissä suurta ihastusta.

Skiitan historiasta

Skiitan paikalla sijaitsi kirjallisten lähteiden perusteella jo vuonna 971 pieni luostari, jonka nimi vaihtelee eri asiakirjoissa (Ksystrou, Ksestrou, Ksestou). Luostari tuhoutui 1400-luvulla merirosvojen hyökkäyksessä, mutta todennäköisesti seuraavalla vuosisadalla sen paikalle pystytettiin Pyhälle Antoniokselle omistettu kelja. Luovuttuaan piispan istuimestaan Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Athanasios III Patellaros asettui keljaan 1650-luvun paikkeilla, uudisti sen ja rakensi sen yhteyteen kirkon. Myöhemmin kelja päätyi Vatopedin luostarille, joka antoi sen toiselle ekumeenisena patriarkkana toimineelle Serafim II:lle. Vuonna 1768 patriarkka Serafim purki vanhan keljan ja rakensi sen tilalle kokonaan uuden pyhittäen sen nyt pyhälle Antoniokselle ja apostoli Andreaalle. Pian tämän jälkeen hän kuitenkin siirtyi Venäjälle, ja erilaisten vaiheiden jälkeen kelja päätyi lopulta kahden venäläisen munkin haltuun vuonna 1842.

Kun venäläisten diplomaattien avulla keljalle saatiin skiitan status vuonna 1849, sinne alkoi virrata runsaasti venäläisiä kilvoittelijoita, joista monet olivat lähtöisin aristokraattisista piireistä. Heidän ja muiden vauraiden venäläisten varoilla skiittaa laajennettiin rakentamalla muun muassa nykyiseen luostarineliöön kuuluvat rakennukset. 1900-luvun alussa skiitalla oli eri arvioiden mukaan 400–800 munkkia. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläisten munkkien määrä alkoi skiitalla hiljalleen laskea, kunnes heistä viimeinen, munkki Samson (s. 1885), kuoli vuonna 1971. Skiitta oli täydellisesti autiona yli kaksi vuosikymmentä, niin että sen rakennukset rapistuivat pahoin, joskin läntinen siipi oli käytännössä tuhoutunut jo vuoden 1958 tulipalossa. Vuonna 1992 skiitalle tuli Tessalonikista muutama kreikkalainen munkki, jotka keskittyivät siellä erityisesti ikonien konservointiin.

Nykyinen veljestö saapui skiitalle vuonna 2001 Filotheoksen luostarista, jota arkkimandriitta Efraim johti kymmenisen vuotta. Vanhus Efraim edustaa Joosef Hesykastin hengellistä perinnettä ja on tunnettu Kreikassa arvostettuna puhujana ja rippi-isänä. Hänellä on suuri määrä hengellisiä lapsia myös Athosvuoren ulkopuolella.

Pihapiiristä

Skiitan pääkirkko, joka on pyhitetty apostoli Andreaalle, vihittiin käyttöönsä vuonna 1900 ja on yksi Balkanin niemimaan suurimmista ortodoksisista kirkoista (pituus 60 m, leveys 33 m, korkeus 29 m). Se on vastikään sisältä kokonaan uusittu. Käyttöönotto tapahtui juhlavasti 13.12.2009 eli juliaanisen kalenterin mukaisena pyhän Andreaan muistopäivänä (30.11.). Uudistuksen yhteydessä kirkkosalin ja alttarin kupoleihin maalattiin freskot. Kirkon lattia on poikkeuksellisesti puusta. Kirkkosali jakaantuu kolmeen osaan erillisine alttareineen: niistä keskimmäinen ja laajin on pyhitetty apostoli Andreaalle, oikeanpuoleinen pyhälle Aleksanteri Nevskille ja vasemmanpuoleinen pyhälle Maria Magdalalaiselle. Kirkossa on myös suuri parveke. Kirkon kullattu ikonostaasi on valtava sekä leveydeltään että korkeudeltaan muistuttaen paljon profeetta Elian skiitan pääkirkon ikonostaasia. Kirkossa on monia arvokkaita riisalla päällystettyjä Jumalanäidin ikoneita. Skiitan merkittävin pyhäinjäännös on apostoli Andreaan otsalohko, jota säilytetään pääkirkossa.

Skiitan toiseksi tärkein kirkko, joka on pyhitetty Antonios Suurelle, on aivan vastapäätä pääkirkkoa, mutta rakennevaurioiden vuoksi sinne ei toistaiseksi ole mahdollista päästä. Kirkko valmistui vuonna 1768 ja sitä pidetään merkittävänä oman aikakautensa luomuksena, jossa Konstantinopolin Hagia Sofian elementtejä on yhdistetty barokkiin. Skiitan kirkoista toiseksi suurin ja jo täysin kunnostettu sijaitsee luostarin pääportin yläpuolella. Kirkko on pyhitetty Lohdutuksen Jumalanäidin ikonille ja sitä käytetään aktiivisesti erityisesti talvisaikaan.

Skiitan trapesa, joka on pyhitetty myös kirkoksi, sijaitsee pääkirkon alakerrassa, maan alla. Sisäänkäynti sinne tapahtuu kirkon pohjoispuolelta. Vierasmaja sijaitsee vielä sitäkin etäämpänä, alimmassa sisäpihassa, jossa aikoinaan sijaitsi munkkien vanhainkoti. Sinne hakeutuivat myös muualla Athoksella kilvoitelleet venäläismunkit, kun he eivät enää kyenneet tulemaan toimeen ilman apua. Vierasmajan yhteydessä, rakennuksen toisessa kerroksessa, on Kaikkien Athosvuoren Pyhien kirkko, johon liittyy myös laaja parveke. Rakennuksen alimmassa kerroksessa, maan tasalla, on puolestaan siististi järjestetty luuhuone, jossa on satojen skiitalla kilvoitelleiden munkkien maalliset jäännökset. Skiitan hautausmaa on vierasmajan edessä.

Edellä mainittujen lisäksi Pyhän Andreaan skiitalla on myös monia muita kirkkoja, jotka vuosikymmenten saatossa ovat kärsineet suuria vaurioita mutta joita nyt pyritään kunnostamaan hyvää vauhtia. Käytännössä valmiiksi on jo saatu Pyhän Innokentioksen kirkko skiittaneliön pohjoissiiven keskiosassa kullatun kupolin alapuolella.

Skiitan varsin laadukas matkamuistomyymälä sijaitsee porttiholvissa. Muurien ulkopuolelle jäävässä siivekkeessä puolestaan toimii Athos-koulu eli Athoniada, joka on keskiasteen oppilaitos erityisesti orvoille ja köyhien perheiden lapsille. Sen edustalla oleva koripallokenttä on rakennettu heidän ilokseen eikä skiitan isiä varten... Noin 200 metrin päässä pohjoissiiven ulkomuureista on puolestaan skiitalle kuuluva suuri kaksikerroksinen Pyhän Varvaran kelja, jota parhaillaan kunnostetaan.

Muuta

Pyhän Andreaan skiitta ei ole helppo kilvoituspaikka edes Athoksen mittapuitteissa. Sen isät joutuvat ensinnäkin kantamaan vastuun suuren rakennuskannan kunnostuksesta. Kunnioituksesta edeltäjiään kohtaan he pyrkivät entisöimään rakennukset mahdollisimman alkuperäiseen asuun, vaikka ne eivät aina sisustuksensakaan puolesta edusta erityisesti athoslaista tyyliä. Skiitan keskeisestä sijainnista johtuen melko pieni veljestö joutuu lisäksi majoittamaan päivittäin paljon pyhiinvaeltajia, jotka silti kaikki pyritään ottamaan ystävällisesti vastaan. Myös paikan poikkeuksellisen suuri kosteus tekee kilvoittelun skiitalla vaikeaksi.

Skiitan lähihistorian suurista hahmoista on syytä mainita munkki Innokenti Sibiriakoff (1860–1901), joka oli yksi aikansa rikkaimpia venäläisiä. Jo nuoresta pitäen hän avusti harvinaisen avokätisesti niin yksityisiä ihmisiä, hyväntekeväisyysjärjestöjä kuin luostareitakin. Hän muun muassa rakennutti Valamoon kaksi skiittaa (Kristuksen ylösnousemuksen skiitan ja Kaikkien Pyhien skiitan), lahjoitti Lintulan luostarille arvokkaan talon ja kustansi Athoksella Pyhän Andreaan skiitan pääkirkon, 210 metriä pitkän viisikerroksisen pohjoissiiven ja Pyhän Varvaran keljan rakentamisen. Pyhälle Vuorelle hän tuli 34-vuoden iässä ja kilvoitteli siellä ankarasti ja julkisuutta välttäen, niin kuin oli maailmassa ollessaankin aina tehnyt. Skiitalla oli myös kunnia pitää vuoden asukkaanaan tunnettua venäläistä ohjaajavanhusta pyhää Sofroni Saharovia (k. 1993) juuri ennen hänen lähtöään Pyhältä Vuorelta.