Ortodoksinen luostarielämä Yhdysvalloissa

Igumenia Emiliani
 

 

Minulle on suuri kunnia olla täällä. Olen kiitollinen Hannu Pöyhöselle kutsusta, metropoliitta Ambrosiukselle hänen siunauksestaan ja myös oman piispani Saban siunauksesta Yhdysvalloissa.
 

 

Jälleennäkeminen

 

Eräs asia on koskettanut minua erittäin paljon tänään. Rukouksissa usein sanomme: ”Pyhien isiemme esirukouksien tähden”. Sisar Kristodulin läsnäolo täällä tänään on näiden rukousten ilmentymä. Sisar Kristoduli oli ollut Kreikassa luostarissa jo jonkin aikaa, kun itse saavuin sinne. Meitä uusia kuuliaisuussisaria ja sisaria oli Kreikassa useita, ja omassa sisaristossani meitä oli monista eri maista, kuten Yhdysvalloista, Saksasta, Norjasta.

Meidän hengellinen ohjaajavanhuksemme Dionysios lähetti meidät usein Bytouman luostariin, missä sisar Kristoduli oli. Menimme sinne kahdesta syystä. Ensiksikin menimme sinne kunnioittamaan metropoliitta Dionysioksen muistoa – hänen hautansa on kyseisessä luostarissa. Metropoliitta Dionysios oli silloisen hengellisen isämme eli isä Emilianoksen isä, ja isä Emilianos puolestaan on meidän nykyisen ohjaajavanhuksemme, isä Dionysioksen, isä. Toiseksi meidät lähetettiin, jotta voisimme oppia sisar Kristodulilta, miten ulkomaalaisena voi selvitä kreikkalaisessa luostarielämässä. Me, monista eri maista kotoisin olevat sisaret, ymmärsimme sisar Kristodulin esimerkin avulla, että tämä ”maanpako” on mahdollinen. Tunsimme, että isien kautta muodostuu yhtenäinen esi-isien ketju Bytouman ja omien luostareidemme välillä.

Mikä sitten vei minut Kreikkaan? Pohjois- ja Etelä-Amerikan arkkipiispa Jakovos kirjoitti vuonna 1981 Simonopetran luostarin vanhus Emilianokselle. Hän pyysi, että vanhus Emilianos lähettäisi hengellisen poikansa, pappismunkki Dionysioksen, Bostoniin Pyhän Ristin Teologiseen kouluun. Pappismunkki Dionysioksen tulisi Pääsiäispaaston ajaksi (vuonna 1982) ottamaan vastaan ihmisten synnintunnustuksia ja antamaan heille hengellistä ohjausta sekä toimittamaan jumalanpalveluksia. Ajatuksena oli myös, että hän perustaisi luostareita Yhdysvaltoihin.

Arkkipiispa Jakovos pyysi minuakin menemään vanhus Dionysioksen luo synnintunnustukselle. Seisoin pitkässä jonossa, jotta pääsisin synnintunnukselle tuon pappismunkin luo ja lopulta sain mahdollisuuden. Elämäni muuttui, ja sen jälkeen jalkani veivät minut ensin Englannin Essexiin tapaamaan isä Sofronia ja sitten Kreikkaan.

Sisar Kristodulissa meillä oli esikuva siitä, miten voi jättää taakseen kaiken Kristuksen tähden. Se vahvisti meitä valitsemallamme polulla ja osoitti, että voimme tehdä tuota matkaa Kreikan luostareissa. Noiden vuosien aikana sisar Kristodulin esimerkki oli rohkaiseva. Hän teki monia uhrauksia oppiakseen kreikan kielen ja elääkseen todeksi Filokalian isien opetuksia luostarissa. Näiden uhrauksien ja vuosien tuloksena suomalaiset ovat voineet lukea omalla kielellään erämaaisien ja -äitien opetuksia. Tällä tavalla sana on tullut lihaksi. On suuri siunaus olla täällä tänään – tämä on niin monien asioiden täyttymys.
 

 

Kreikasta Yhdysvaltoihin

 

Vanhus Emilianos ja hänen hengellinen poikansa, isä Dionysios, kastoivat minut ortodoksiksi Ormilian luostarissa, Kreikassa. He myös vihkivät minut nunnaksi vuonna 1995. Sitten vuonna 2011 löysinkin itseni Yhdysvalloista, samoin kuin sisar Kristoduli nyt taas Suomesta palattuaan tänne. Minut ja ryhmä sisaria lähetettiin Yhdysvaltoihin perustamaan luostari. Olemme nyt olleet Yhdysvalloissa, Pyhän Ninan luostarissa, neljä ja puoli vuotta. Ymmärrämme hyvin ne synnytystuskat, jotka kuuluvat tällaisten yhteisöjen kehittämiseen ja sen energian ja sitoutumisen, mitä siihen tarvitaan. Samaa vaihetta elää Lammin keskus.

Pyhän Ninan luostarin tiloissa toimi aikaisemmin protestanttisen, evankelisen liikkeen keskus, joka lopetti toimintansa 20 vuoden jälkeen sisäisten ristiriitojen vuoksi. Pyhän Ninan luostarin alue on yhteensä 70 hehtaaria, ja se sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Washington DC:sta. Pian luostariin saapumisen jälkeen lähiseudulta saapui sinne eräs nuori mies, joka alkoi auttaa luostarin töissä. Hän oli koko elämänsä ajan halunnut tulla munkiksi. Hänet vihittiin munkiksi pari vuotta sitten ja nyt hän toimii Pyhän Ninan luostarin pappina. Hänen johdollaan kaikki luostarielämän jumalanpalvelukset voidaan toimittaa päivittäin.
 

 

Ortodoksiset luostarit Yhdysvalloissa

 

Kuten isä Mikael mainitsi eilen, luostarielämän vahvuus kertoo meille paljon Kirkon vahvuudesta. Mikä on tilanne Yhdysvalloissa nyt? Tänä päivänä Yhdysvalloissa on yhteensä 77 ortodoksista luostaria. [Arviot ortodoksikristittyjen lukumäärästä Yhdysvalloissa vaihtelevat, mutta viimeisin löytämämme arvio on 1,2 miljoonaa. Munkkeja on vuonna 2016 ilmestyneen Krindatch ”Atlas of American Orthodox Christian Monasteries” mukaan 305 ja nunnia 256, yhteensä siis 561.]

Näistä luostareista viisi on perustettu ennen vuotta 1950. Yli puolet on perustettu viimeisten 25 vuoden aikana. Vanhin luostareista on venäläinen, Pyhän Tiihon Zadonskilaisen munkkiluostari, Pennsylvaniassa. Se on 111 vuotta vanha. Vanhimman nunnaluostarin perusti Romanian viimeinen prinsessa, äiti igumenia Alexandra, ja se on Kristuksen kirkastumisen luostari Ellwood Cityssä, myöskin Pennsylvaniassa. Näissä luostareissa ja monissa muissa näkyy vahva side kansalliseen äitikirkkoon ja sen tuominen ja juurruttaminen ja kehittyminen osaksi amerikkalaista ortodoksiaa. Kiinnostava ilmiö on ollut vanhus Efraimin 22 kreikkalaista luostaria, jotka on perustettu Yhdysvaltoihin hyvin lyhyessä ajassa.

Me olemme iloisia 77 luostarista, mutta yhdeksi näkökulmaksi asiaan voidaan sanoa, että Kreikassa kahden läänin alueella voi olla 77 luostaria. Ortodoksinen luostarilaitos on siis vielä nuori ja kehittymässä Yhdysvalloissa. Teille, joita kiinnostaa tietää enemmän ortodoksisista luostareista Yhdysvalloissa, olen lisännyt tämän tekstin loppuun viitteen tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan tästä teemasta.

Suomessa tilanne on toinen kuin Yhdysvalloissa. Jos olen ymmärtänyt oikein, täällä ensimmäiset ortodoksiaan kääntymykset tapahtuivat jo 1100-luvulla Itä-Suomessa. Teillä on siis jo lähes tuhat vuotta tehty tätä työtä, ja ortodoksia on löytänyt itsensä osaksi suomalaista uskonnollista elämää ja kulttuuria. Tilanne on täällä siinäkin mielessä toinen, että Suomessa on oma kansallinen ortodoksinen kirkko, kun taas Yhdysvalloissa ortodoksisia kirkkoja on monia. Kerron nyt hieman lisää Georgian kirkosta ja sen suhteesta Pyhän Ninan luostariin.
 

 

Pyhän Ninan luostari ja Georgia

 

Pyhän Ninan luostari Marylandin osavaltiossa kuuluu siis Georgian patriarkaatin alaisuuteen, jonka esipaimen on patriarkka Ilja II. Georgian kirkko on siinä mielessä omaleimainen, että se on apostolinen kirkko. Apostoli Andreas vaikutti Georgian alueella ja sinne haudattiin myös apostolit Simeon ja Mattias (13. apostoli). Georgiassa kristillisyys alkoi siis levitä jo apostolisen lähetystyön seurauksena. Tämän työn vei päätökseen 300-luvun alussa nuori nunna nimeltään pyhä Nina: hänen vaikutuksestaan koko maa kääntyi ortodoksiseen uskoon. Georgiasta tuli siis yksi varhaisimmista kristityistä maista.

1990-luvulla meidän hengellinen isämme, vanhus Dionysios, oli Jerusalemin Pyhän Ristin luostarin igumeni. Tämä luostari oli useita vuosisatoja georgialainen luostari, ja siellä eli muiden muassa Shota Rustaveli, Georgian kansallisrunoilija. Sen seinien freskot ovat myös toisella puolella kreikkalaisia ja toisella georgialaisia. Vanhus Dionysioksen työstä Jerusalemin luostarissa tuli yhteys meidän luostarimme ja Georgian välille. Patriarkka Ilja kutsui vanhuksemme Dionysioksen Georgiaan tekemään työtä yhdessä ja rakentamaan luostarilaitoksen uudestaan kommunismin ajan jälkeen. Isä Dionysios vieraili luostareissa ja puhui niiden johtajien, nunnien ja munkkien kanssa. Luostarielämä voi särkyä ja heikentyä tällaisten vainoaikojen myötä, ja se voidaan rakentaa uudestaan vain elävän yhteyden avulla.

Pyhän Ninan luostarin perustaja Georgian kirkon puolelta oli metropoliitta Dimitri. Kun hän tuli ensi kertaa Yhdysvaltoihin, hän lensi maan laidalta toiselle ja vieraili pienissä alkavissa georgialaisissa yhteisöissä ja seurakunnissa. Eräällä matkalla hän lentokoneessa tunsi ja tunnisti amerikkalaisen sielun, ja koki myötätuntoa sitä kohtaan. Metropoliitta tajusi, että Georgian kirkko ei ole Yhdysvalloissa vain georgialaisia varten vaan kaikkia amerikkalaisia varten. Hän sanoi minulle: ”Nyt ymmärrän, miksi Jumala lähetti sinut minulle”. Hän oli oivaltanut, että tehtävä on kahdenlainen: Yhtäällä on Georgian äitikirkko, joka rakentaa kirkkoa Yhdysvalloissa ja tukee uusia, kasvavia seurakuntia. Mutta toisaalta on myös Georgian kirkon apostolinen, avoin ja hyväksyvä henki, jolla on annettavaa myös amerikkalaisille.

 

Pyhän Ninan luostarin alkuvuodet

 

Heti alusta, ennen kuin Pyhän Ninan luostarilla oli omaa pappia, metropoliitta Dimitri halusi, että joka viikko toimitettaisiin Liturgia. Tämä tarkoitti sitä, että kolme georgialaista isää New Yorkin tai Pennsylvanian osavaltioista ajoi luostariin joka viikonloppu toimittamaan Liturgian. Esimerkiksi isä Peter (8 lapsen isä) ajoi perjantaina neljä tuntia luostariin, teki töitä sisarten kanssa ja kopioi foneettisesti Liturgian tekstit voidakseen lukea rukoukset englanniksi ennen kuin hän osasi puhua englantia. Tämä oli valtava työ ja suurta sitoutumista. Joskus isä Peter sanoi: ”Miten me, pari isää, voimme tehdä tämän kaiken tarvittavan liturgisen työn ja seurakuntatyön?” Sitten hän itse vastasi kysymykseensä: ”Mutta pyhä Ninokin (so. Nina) oli vain yksi ihminen”. Tämä pyhyys ja sitoutuminen auttaa meitä kaikkia jatkamaan eteenpäin.

Tämä eteenpäin vievä henki on tuonut georgialaiset nopeasti läpi suuren kokemuksellisen kehittymisen ja oppimisprosessin. He ovat edenneet nopeammin kuin monet muut kansalliset ryhmät. Esimerkiksi suuren venäläisen maahanmuuton jälkeen ensimmäinen sukupolvi käytti venäjän ja kirkkoslaavin kieltä kirkossa, heitä seurannut sukupolvi ei ymmärtänyt sitä ja loittoni kirkosta, sitten kolmas sukupolvi alkoi kääntää tekstejä englanniksi.

Nopeasti georgialaiset ymmärsivät, että heillä pitää olla piispa pysyvästi Yhdysvalloissa. Ei enää riitä, että piispa matkustaa Georgiasta. Uusi piispa Saba nimitettiin, ja hän tuli katsomaan luostaria. Hän katsoi ympärilleen ja sanoi: ”Kesäleiri, kaksi viikkoa, kaksi kertaa kesässä.” Piispa Saba opetti itse georgiaa georgialaisille lapsille ja nuorille, jotta he voivat lukea rukoukset kirkossa. Kaksi vuotta myöhemmin hän sanoi kaikille papeille: meidän pitää opetella englantia. Monet lapset eivät enää osanneet georgiaa kovin hyvin, mutta silti tarvitsivat opetusta englannissa. Nyt kaikki opettelevat systemaattisesti englantia. Tämä iso oppiminen tapahtui kahdessa vuodessa. Georgian kirkossa on vapaus – se ei ole etninen sosiaalinen kerho.
 

 

Pyhän Ninan missio

 

Pyhän Ninan luostarissa on panortodoksinen ja panetninen sisaristo. Luostarielämän ”hiiva” eli ensimmäiset sisaret tulivat Kreikasta. Heidän etnisestä taustastaan löytyi amerikkalainen, ukrainalainen, kreikkalainen ja syyrialainen, mutta kaikki olivat kansallisuudeltaan amerikkalaisia. Ensimmäinen USA:ssa vihitty (2011) nunna oli sisar Joanna. Hän oli taustaltaan venäläinen, ja hänen perheensä oli paennut vallankumousta Kiinaan. Siellä hänen perheensä tuli läheiseksi pyhän John Maximovitchin, Shanghain piispan kanssa.

Tämän jälkeen eräs saksalainen nainen kastettiin ja vihittiin nunnaksi. Hän oli tehnyt väitöskirjansa Washingtonin katolisessa yliopistossa. Sitten vihittiin amerikkalainen, jonka isä oli Taiwanissa baptistilähetyssaarnaaja – eli meillä on hyvin tyypillinen amerikkalainen yhteisö! Mainitsemillani kesäleireillä lapset ovat amerikkalaisia, georgialaisia, kreikkalaisia, venäläisiä, romanialaisia, israelilaisia, ja syyrialaisia. Luostarin ystävät ja talkoolaiset ovat kaikkea edellä mainittua ja lisäksi Serbiasta, Ugandasta, Egyptistä, ja Etiopiasta. Joskus arki Pyhän Ninan luostarissa on kuin kulttuurisen miinakentän läpikulkua: jos ei suukota georgialaista olkapäälle, saa hämmästyneitä katseita; jos suukottaa venäläistä, se on skandaali; kreikkalaista suukotetaan kolme kertaa, etiopialaista 5 kertaa, jne. Me laulamme jumalanpalveluksissa kaikilla näillä kielillä ja myös usealla eri laulutraditioilla (georgialainen, slaavilainen, bysanttilainen).

Kiteyttäen voidaan sanoa, että luostarielämä on profeetallista läsnäoloa ja sen ääni Kirkossa – se ennakoi uutta maailmaa. Me uskomme, että tulevaisuudessa vallitsee harmoninen etninen yhteisyys. Luostarielämää ei voi korruptoida, siitä pitää olla valmis maksamaan korkea hinta; se on sitoutumista täydellisyyteen ja mikrokosmos Kirkosta.
 

 

Esityksen lopussa Sisar Kristoduli pyysi Igumenia Emiliania kertomaan, milloin hän tapasi isä Emilianoksen ensi kertaa?

Igumenia Emiliani kertoi, että vuonna 1981 hän oli Kansas Cityn Hyatt-hotellissa, jolloin kaksi kävelysiltaa romahti ala-aulassa olleiden päälle. Yli sata ihmistä kuoli. Hän itse jäi 50 tonnin pilarin alle puristuksiin. Ensiapumiehet menivät hänen ohitseen, koska pitivät hänen pelastamistaan mahdottomana. Sitten igumenia tunsi jonkun ottavan hänet syliinsä ja vetävän hänet pois pilarin alta. Hänet vietiin sairaalaan ja kaikkien ennusteiden vastaisesti hän käveli sairaalasta ulos parin kuukauden kuluttua. Hän halusi kiittää hyväntekijäänsä, mutta tätä miestä ei löytynyt mistään. Mentyään Ormilian luostariin ja nähtyään vanhus Emilianoksen hän ymmärsi, että tuo ihminen oli ollut vanhus Emilianos ja hänen rukouksensa voima oli pelastanut igumenian.

”Olen iloinen ja kiitollinen, että voin olla täällä tänään kaikkien teidän kanssanne. Rukous on kaikkein suurin voima luomakunnassa. Ja suuri ihme on nähdä omat syntimme. Luostarissa me voimme nähdä itsemme sellaisina kuin olemme, ei sellaisina kuin haluaisimme olla. Yhdessä vaiheessa tässä työssä voi tulla kriittinen hetki, jolloin on liian raskasta. Silloin voimme päättää pakenemmeko vai jäämmekö tekemään työtä ja kilvoittelemaan. Jos teemme päätöksen kilvoitella, meillä on rakkautta ympärillämme ja tietysti Jumalan rakkaus, joka on se suurin ihme.”

 

 

Puhe Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiön järjestämässä seminaarissa ”Kutsumuksena luostarielämä”, Lammilla 10.9.2016. Kääntänyt englannista Eija Pehu.
 

 

LINKKEJÄ

Pyhän Ninan luostarin englanninkieliset sivut

Amazon: ”Atlas of American Orthodox Christian Monasteries”

ja sama sivustolla: antiochian.org

Englanninkielinen Ancient Faith-radion haastattelu Igumenia Emilianista ja Hyattin onnettomuudesta.