Rukous virittää palamaan Pyhän Hengen liekin

”Ihminen, joka ei rukoile, on kuollut. Rukoilevan ihmisen sisimmässä taas on elävyys. Se on Jumalan elämää hänessä. Kun me osallistumme Pyhään Ehtoolliseen ja otamme vastaan Kristuksen ruumiin ja veren, me saamme elämän sisimpäämme. Me saamme sisimpäämme itse Herran. Hän tulee asumaan meihin. Meistä tulee yhtä Kristuksen kanssa. Juuri niin käy rukouksenkin tapauksessa.

Ihmisen sydän on Pyhän Hengen temppeli, sillä Pyhän Hengen armon me saamme kasteen hetkellä. Rukoillessamme me viritämme sen liekkiin. Käy kuin hiilien kanssa: kun niihin puhalletaan, ne syttyvät. Kun ne ovat sammumaisillaan ja meillä on kipinä käytettävissä, ja me puhallamme, puhallamme ja puhallamme, ne syttyvät, ja kaikki hiilet muuttuvat taas tuleksi.

Pyhän Hengen tulessa synnitkin vähä vähältä sammuvat. Niin ihmisen sisimpään jää kipinä, joka ei jätä häntä muuten kuin joskus hyvin, hyvin raskaiden syntien tapauksessa. Kun me jatkuvasti puhallamme rukouksella ja katumuksella tuota kipinää, tuota valonsädettä, Pyhän Hengen armo syttyy jälleen kauttaaltaan liekkiin. Näin ihminen uudistuu. Hänestä tulee jälleen uusi ihminen.”