Meidän aikamme kreikkalainen äiti, Portarian luostarin igumenia Makrina

Athos-Säätiön toiminnanjohtaja TT Hannu Pöyhönen

 

Kristuksessa rakkaat kuulijat, isät, äidit, veljet ja sisaret, siunatkaa!
 

Tämän konferenssin aiheeksi on valittu pyhä suuriruhtinatar Olga. Voimme perustellusti sanoa, että yhdessä keisari Konstantinos Suuren äidin pyhän Helenan kanssa hän on yksi maailmanhistorian merkittävimmistä naisista. Totuuden janollaan ja rakkaudellaan Jumalaa kohtaan hän vaikutti ratkai­sevasti Venäjän kansan kohtaloon tullen eräässä mielessä jokaisen uskovan venäläisen äidiksi. Elä­mällään hänestä tuli kansansa edelläkävijä ja suunnannäyttäjä. Evankeliumin vertauskuvan mukaan hän oli hyvä kauppias, joka löydettyään kallisarvoisen helmen hankki sen ja kristittynä käytti uskol­lisesti Jumalalta saamansa leiviskät.
 

Koska suuriruhtinatar Olgan ohella meitä tässä konferenssissa kiinnostavat myös muut Euroopassa eläneet pyhittyneet kristilliset äitihahmot, olen valinnut oman alustukseni teemaksi vuonna 1995 kuolleen kreikkalaisen luostarinjohtajan nunna Makrinan. Häntä on luonnehdittu merkittävimmäksi 1900-luvun naiskilvoittelijaksi kreikkalaisen ortodoksian piirissä. Tukeudun hänestä pari vuotta sit­ten julkaistuun laajaan kreikankieliseen kirjaan ”Logia Kardias” eli ”Sydämen Sanoja”, joskin olen oppinut tuntemaan hänen suuruuttaan erityisesti hänen luostarissaan eläneiltä henkilöiltä.
 

 

Lapsuus ja nuoruus
 

Igumenia Makrina syntyi Vähässä Aasiassa Smyrnan seudulla vuonna 1921. Maallikkonimeltään hän oli Maria Vassopoulou. Hänen vanhempansa, Fotios ja Anastasia, olivat hurskaita, hyveellisiä ja työteliäitä ihmisiä. Hänen isänsä, joka oli kauppias, tunnettiin anteliaisuudestaan. Yöaikaan hänellä oli tapana viedä täysiä ruokakoreja köyhien perheiden oville. Hänen äitinsä puolestaan rakasti hil­jaisuutta ja eli kuin nunna maailmassa. Uskon ja Jumalan pelon igumenia Makrina peri vanhemmil­taan.
 

Fotioksella ja Anastasialle oli kaikkiaan neljä lasta, joista kaksi kuoli hyvin varhain. Myös he itse kuolivat nuorina muutettuaan ennen sitä Vähän-Aasian katastrofin vuoksi Voloksen alueelle Kreik­kaan. Jo 9-vuotiaana igumenia Makrina jäi orvoksi 5 vuotta nuoremman pikkuveljensä Georgioksen kanssa. Hänen isänsä sai tiedon kuolemastaan enkeliltä, joka ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Foti, Puh­taana maanantaina kello neljältä tulen noutamaan sinut ja täsmällisesti vuoden päästä käyn nouta­massa myös vaimosi. Mutta lapsista älä murehdi. Suuri käsi pitää heistä huolta, jumalallinen armo suojelee heitä.” Juuri näin kävikin. Sekä Fotios ja Anastasia kuolivat molemmat Puhtaana maanan­taina, edellinen 1929 ja jälkimmäinen 1930.
 

Luostarikutsumus heräsi igumenia Makrinassa jo varhain, ennen hänen vanhempiensa kuolemaa. Kun hän seitsemän vuoden iässä oli leikkimässä ulkosalla muiden lasten kanssa kooten pöytiä ja tuoleja päällekkäin yltääkseen taivaaseen, Jumalan armo kosketti häntä, niin että hän juoksi kotiinsa itkien ja kertoi äidilleen haluavansa tulla nunnaksi. Kun isä kotiin tultuaan kuuli tapauksesta tyttä­reltään, hän ymmärsi tapauksen merkityksen ja toivotti hänelle hyvää luostarielämää. Näin Jumalan kaitselmus valitsi igumenia Makrinan Jumalan valtakunnan työhön jo varhain.
 

Vanhempiensa kuoleman jälkeen orvoksi jääneet sisarukset elivät kahdestaan, niin että nuoresta iäs­tään huolimatta igumenia Makrinasta tuli pienen Georgioksen sijaisäiti. He elivät monesti äärim­mäisessä puutteessa, koska maailmansotien välinen aika oli Kreikassa yleisestikin hyvin vaikeaa. Tullakseen toimeen veljensä kanssa igumenia Makrina meni töihin ja eli siellä kuten nunna pukeu­tuenkin aina tummiin vaatteisiin. Yhdessä työpaikassaan hän pakkasi tupakoita lausuen koko ajan Jeesuksen rukousta. Lapsen mutkattomuudella hän sanoi Kristukselle: ”Kristukseni, minä luen si­nulle rukousta, laske sinä minulle tupakat.” Hänen sanotaan kertaakaan erehtymättä ottaneen kou­raansa juuri pakettiin tarvittavan määrän savukkeita, niin että liikkeen omistajakin sitä ihmetteli. Rukoilemisestaan huolimatta hän oli työssään muita naisia paljon nopeampi. Kuvaavaa hänen luon­teelleen on, että ensimmäisillä työstä ansaitsemillaan rahoilla hän tilasi vanhemmilleen 40 päivän muistopalveluksen.
 

Igumenia Makrinan uhrimieli ja hengellinen päättäväisyys ei tietysti miellyttänyt paholaista. Niinpä se kerran hänen mennessään töihin ilmestyi hänelle tiellä ja sanoi: ”Ah, mitä tekisinkään sinulle, ell­ei sinulla olisi tuota – siis rukousnauhaa – kädessäsi!” Igumenia Makrinalla oli myös monia juma­lallisia ilmestyksiä ja näkyjä, jotka vahvistivat häntä ennen kaikkea hänen luostarikutsumuksessaan. Aivan erityistä rakkautta hän tunsi Jumalanäitiä kohtaan ja pani häneen kaiken toivonsa. Hän muisti aina elävästi myös isänsä itkien lausumat sanat ”suuresta kädestä”, joka huolehtisi heistä orpoina, ja luotti niihin. Kymmenisen vuoden kuluttua tällainen ”käsi” ilmaantuikin, kun Egyptistä Kreikkaan muuttanut varakas kauppias Nikolaos Ambet otti Georgioksen suojelukseensa ja hankki hänelle hyvä koulutuksen ja aseman yhteiskunnassa.

 

Yhteys Athosvuoreen

Igumenia Makrinan kohdalla toimi voimakkaasti vieläkin suurempi käsi. Eräässä työpaikassaan hän tutustui tulevaan rippi-isäänsä pappismunkki Efraim Karajannikseen, joka oli elänyt vanhus Joosef Hesykastin (1897–1959) veljestössä ja palveli nyt pappina Voloksessa. Hänen kauttaan monet ihmi­set Voloksen seudulla tulivat tuntemaan Athosvuoren ja sen hengellisen perinnön. Tapaaminen pap­pismunkki Efraimin kanssa oli ratkaiseva myös igumenia Makrinalle, joka näin linkittyi lujasti van­hus Joosef Hesykastin hengelliseen perheeseen käyden myös kirjeenvaihtoa hänen kanssaan.
 

Jumalallinen kaitselmus tutustutti hänet myös Voloksen toiseen merkittävään hengelliseen hah­moon, Viktoria Moraitou'huun (1887–1984), joka oli Filotheoksen luostarin tulevan igumeni Efrai­min – siis nykyisen ”Amerikan Efraimin” – äiti. Viktoria, joka myöhemmin vihkiytyi nunnaksi, otti hurskaan orpotytön suojelukseensa, niin että he tapasivat lähes päivittäin ja pitivät yhdessä muiden­kin samanmielisten naisten kanssa pitkiä rukouspalveluksia. Niinä päivinä, jolloin igumenia Makri­na töittensä jälkeen ei pistäytynyt heillä, Viktoria lähetti hänelle ruokaa poikansa Ioanniksen, tule­van isä Efraimin kautta. Kun Ioannis sitten 17-vuoden iässä hakeutui Athosvuorelle Joosefin Hesy­kastin veljestöön, igumenia Makrinan siteet Pyhään Vuoreen sekä vanhus Joosefiin ja hänen veljes­töönsä sinetöityivät lopullisesti. Myöhemmin vanhus Joosefin kuoltua pappismunkki Efraimista tuli hänen tahdostaan myös igumenia Makrinan ja koko tämän johtaman luostarin hengellinen isä. Vik­toria Moraitou'n luona tapaamissaan naisissa hän oli tullut kohdanneeksi myös tulevat luostarisisa­rensa.

Vaikka nämä tuttavuudet eivät lopullisesti poistaneetkaan hänen elämästään köyhyyttä ja puutetta, sillä saksalaismiehityksen aika oli vaikea kaikille ja oli jopa murtaa hänen terveytensä, ne antoivat hänelle paljon voimaa ja elämänsisältöä. Niinpä tätä vaihetta kuvataan näin hänen elämäkerrassaan: ”Säännöllinen osallistuminen jumalalliseen liturgiaan heltynein sydämin, valvominen henkilökoh­taisessa rukouksessa, maahankumarrukset, mielen rukous, Raamatun ja kirkkoisien tekstien tutkimi­nen sekä Pyhien kunnioittaminen tarjosivat ilon hänen nuorelle sielulleen.”
 

Luostarin perustaminen ja vihkimys nunnaksi
 

Vuonna 1954 igumenia Makrinan ystäväjoukko päätti asettua Voloksessa väliaikaisesti jonnekin pe­rustaakseen myöhemmin luostarin. Vanhus Joosef tuki heitä kovasti kuolemaansa saakka ja kuvaili heille tämän väliaikaisen kilvoituspaikan, vaikkei ollut koskaan käynyt siellä. Igumenia Makrina ei vielä tällöin itse muuttanut sinne, vaan jatkoi työssään, koska halusi ansaita rahaa luostarin tarpei­siin. Kolmenkymmenenkuuden vuoden iässä hän lopulta liittyi sisaristoon, joka oli elänyt yhdessä kolme vuotta edelleenkään varsinaisesti järjestäytymättä.
 

Kun igumenia Makrina saapui yhteisöön, sen oli jo aika valita itselleen henkilö, jolle muut osoittai­sivat kuuliaisuutta. Vaikka hän oli vasta tullut ja oli joitakuita muita selvästi nuorempi, hänet valit­tiin. Se ei kuitenkaan tapahtunut ihmisten toimesta, vaan vanhus Joosefin näyn perusteella, jossa nunna Makrina oli viheriöivällä niityllä lampaiden keskellä ja hätisteli sauvalla loitommaksi niiden rauhaa häirinnyttä apinaa. Igumenia Makrina tunsi tilanteen kiusalliseksi eikä olisi halunnut suostua päätökseen ennen kuin vakuuttui itsekin asiasta. Vanhus Joosefin rukouksen vaikutuksesta hän näki näyssä kohoavansa taivasta kohti Herran Edelläkävijän jäljessä monien nunnien seuratessa heitä. Äkillisesti pyhä Johannes pysähtyi ja ojensi kädessään olevan sauvan hänelle.
 

Valintansa jälkeen igumenia Makrina lisäsi kilvoitustaan entisestään tuntiessaan vastuunsa muista. Hauraan terveytensä vuoksi tämä oli johtaa hänet kuolemaan, mutta vanhus Joosefin ja hänen kans­sakilvoittelijansa Arsenios Luolassa-asujan rukousten avulla hän parani. Jumalan valaisemina he olivat Athoksella selvillä hänen sairastumisestaan ja rukoilivat jatkuvasti hänen puolestaan. Mutta myös igumenia Makrina oli perillä heidän rukouksistaan, sillä hän näki heidät joka ilta sairasvuo­teensa ääressä rukousnauhat kädessä ja kuuli heidän lausuvan: ”Herra Jeesus Kristus, paranna pal­velijasi!”
 

Vuonna 1962 sisaristo vihdoin osti Voloksen yläpuolelta maa-alueen, jonka Eginassa kilvoitteleva pyhittynyt pappismunkki Hieronymos, munkki Arsenioksen siskon nunna Eupraksian hengellinen isä, oli heille siunannut ja edeltä kuvannut. Seuraavana vuonna luostarissa tapahtui ensimmäiset nunnaksi vihkimykset. Ensin vihittiin vanhus Efraimin äiti Viktoria Theofaneeksi ja sitten igumenia Makrina, jonka maallikkonimi siis oli Maria. Hän kertoi itse, miten näki silloin auringon nousevan alttarista valaisten kaiken, vaikka olikin ilta. Neljänkymmenen päivän ajan hänen mielensä oli jat­kuvasti jumalallisen valon vallassa ja kyyneleet vuosivat jatkuvasti hänen silmistään. Kokemansa hyvän muutoksen perusteella hän omien sanojensa mukaan olisi halunnut nousta korkealle vuorelle julistaakseen kovaan ääneen Jumalan ihmeellisiä tekoja sekä kehottaakseen kaikkia ryhtymään munkeiksi ja nunniksi, jotta hekin yhtyisivät ylistämään Jumalaa.
 

 

Ihmeellisiä tapauksia
 

Kuten olemme nähneet, igumenia Makrinalla oli paljon jumalallisia kokemuksia. Jumalanäiti ilmes­tyi hänelle monestikin, samoin enkelit ja pyhät. Nämä taivaalliset kokemukset tulivat hänen osak­seen todennäköisesti hänen nöyryytensä ja uhrautuvaisuutensa takia, kenties osittain myös muiden ihmisten vuoksi, jotta he olisivat luottaneet häneen hengellisenä äitinä enemmän.
 

Pyhistä Paraskeva ilmestyi hänelle ainakin kahdesti, toisella kertaa parantaen hänet aliravitsemuk­sen ja yksipuolisen ruuuan aiheuttamasta keuhkotaudista. Tämä tapahtui ennen hänen nunnaksi tu­loaan. Hän makasi pimeässä huoneessa odottaen kuolemaansa Jumalanäitiä rukoillen, kunnes huone äkillisesti täyttyi valosta. Nunnan asuun pukeutunut pyhä Paraskeva lohdutti häntä ja lupasi paran­taa hänet. Hän kietoi hänet hellästi lämpimään huopaan ja siunasi hänet ristinmerkillä, minkä jäl­keen hän parantui välittömästi ja täydellisesti. Aamulla hänen vastapäisessä talossa asunut serkkun­sa käväisi hänen luonaan ja kysyi, mikä oli se valo, joka näkyi koko illan hänen ikkunastaan.
 

Toinen mainitsemisen arvoinen tapaus liittyy sekin hänen nuoruuteensa. Hänen nuoruusvuosiensa suuri haave oli käydä Pyhällä Maalla, kunnioittamassa Kristuksen elinpaikkoja. Kerran hän ottikin joltakulta lainan lähteäkseen sinne parin ystävänsä kanssa, mutta lopulta perui matkansa, koska koki Ateenassa asuvan veljensä olevan enemmän hänen rahojensa tarpeessa. Kun muut sitten olivat läh­teneet, enkeli ilmestyi hänelle sanoen vievänsä hänet kanssaan Pyhälle Maalle. Siellä enkeli näytti hänelle kaikki Kristuksen elämänhistorian merkkipaikat laulaen niillä niihin liittyvät troparitkin. Kun igumenia Makrina myöhemmin kävi Pyhällä Maalla luostarinsa nunnien kanssa, hän tunsi en­tuudestaan kaikki nuo paikat. Mielenkiintoista vielä on, että nuo ystävät, joiden kanssa hänen alun­perin piti matkustaa, näkivät hänet Pyhillä Paikoilla ja protestoivat myöhemmin, miksi hän ei ter­vehtinyt heitä!

Myös igumenia Makrinan kuolemaan liittyvä erikoinen tapaus ansaitsee tulla mainituksi. Kun hän siis vuonna 1995 sydämen vajaatoiminnan seurauksena kuoli luostarissaan, eräs sisarista soitti asiasta vanhus Efraimille Arizonaan. Hänen sanotaan kuitenkin jo tienneen tapahtumasta, sillä igu­menia Makrina oli kuolinhetkellään ilmestynyt hänelle ottaakseen häneltä siunauksen matkalleen. Vanhus Efraim vakuutti Kreikasta soittaneelle sisarelle, että igumenian sielu nousee parhaillaan kirkkautta säteillen ja demonien estämättä kohti Kristuksen valtaistuinta.
 

 

Hengelliset yhteydet ja perintö

Igumenia Makrinan suuruus näkyy myös hänen hautajaisissaan, jonne kerääntyi valtavasti piispoja, papistoa, luostariväkeä ja maallikkoja, jotka kaikki tunsivat hyötyneensä paljon hänen äidillistä rak­kaudestaan. Hän tunsi myös käytännössä kaikki oman aikansa Kreikan hengelliset johtohahmot, joi­den kunnioitusta hän nautti. Joosef Hesykastin hengellisten perillisten lisäksi hän tunsi ohjaajista hyvin muun muassa meille niminä kenties tutuiksi tulleet Paisioksen, Porfyrioksen, Jakovos Tsali­kiksen ja Filotheos Zervakoksen.
 

Näistä erityisen paljon igumenia Makrinaa kunnioitti isä Jakovos. Kun igumenia Makrina kerran kävi sisartensa kanssa hänen johtamassaan Pyhittäjä Daavidin luostarissa Eviassa, hän sanoi igume­nia Makrinan mukana tulleille maallikoille: ”Jos minä olisin teidän sijassanne, menisin joka aamu jalkaisin luostariin ottaakseni siunauksen igumenia Makrinalta ja vasta sitten menisin töihin.” Erääl­lä toisella kerralla nunnien käydessä hänen luonaan hän sanoi, että asuessaan Voloksen seudulla, hän kävisi pappinakin ottamassa siunauksen igumenia Makrinalta joka kerta, kun ryhtyisi toimitta­maan liturgiaa. Lisäksi hän sanoi muistelevansa jokaisessa liturgiassa igumenia Makrinaa ja totesi nunnille: ”Igumenia Makrina ei ole vain teidän äitinne vaan hän on myös meidän äitimme ja koko Kirkon äiti.” Igumenia Makrina tapasi myös Essexiin luostarin perustaneen venäläisen Athoksen isän, arkkimandriitta Sofroni Saharovin (1896–1993) syöpäleikkauksensa yhteydessä, joka tapahtui Lontoossa vuonna 1987. Heistä on olemassa viehättävä valokuva, jossa nuo kaksi hengen jättiläistä pitävät kiinni toistensa käsipuolesta kasvoillaan ylimaallinen ilo, kun ovat saaneet tavata toisen sa­manmielisen.

Igumenia Makrinan elämäntyön kantavuus ja hengellinen äitiys näkyy kuitenkin kirkkaimpana sii­nä, että hänen johtamastaan luostarista tuli eräänlainen kasvatuspuutarha, joka tuotti maailmalle monia luostarin johtajia aina Amerikkaa myöten. Portarian sisaristosta on syntynyt Kreikkaan kol­me uutta naisluostaria ja kahteen Yhdysvaltoihin perustamaansa luostariin vanhus Efraim kutsui Portarian nunnan igumeniaksi. Lisäksi Portariasta Kreikkaan syntyneet luostarit ovat nekin saaneet lahjoittaa kaksi igumeniaa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Kaiken tämän on saanut aikaan igumenia Makrinan esimerkki ja rukous kaittaviensa puolesta. Niin kuin hänestä kirjoitetussa kirjassa sano­taan, hänen jatkuva huolensa ja palava kaipuunsa oli kaikkien ihmisten pelastus, mutta aivan erityi­sesti niiden, jotka kilvoittelevat naisluostareissa. Hän oli nunna käytännössä lapsesta asti ja halusi jakaa muillekin kaiken sen, minkä oli löytänyt tällä tiellään.

 

 

 

 

 

 

 

 

”Pyhä suuriruhtinatar Olga: Venäjän Kastajan isoäiti kristillisen Euroopan suojelijanaisten perheessä”
Jumalansynnyttäjän suojeluksen VI kansainvälinen konferenssi
Helsinki 14.10.2015