Nunna Gavrilia Kirkon pyhien joukkoon
Pyhä Gavrilia, kuva: arxon.gr
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti on eilisessä kokouksessaan (3.10.2023) liittänyt Ortodoksisen kirkon pyhinä kunnioittamien ihmisten joukkoon rakkauden Vanhukseksi usein nimitetyn nunna Gavrilian. Hän teki pitkän päivätyön erityisesti lähetyskentillä.
Nunna Gavrilia syntyi Konstantinopolissa vauraaseen Papajanniksen perheeseen 15.10.1897 eli 2.10.1897 siellä tuolloin käytössä olleen ajanlaskun mukaan. Hänen kastenimensä oli Aurelia.
Aurelia oppi tuntemaan Jumalan jo varhaislapsuudessaan erityisesti isosiskonsa Vasilikin kautta, joka iltasatujen lisäksi luki hänelle usein kertomuksia Evankeliumista ja Vanhasta testamentista. Pienestä pitäen hän rakasti erotuksetta kaikkia ihmisiä ja iloitsi jokaisesta heidän kodissaan käyneestä vieraasta.
Nuoruusvuosiensa jälkeen hän opiskeli Sveitsissä maanviljelyskoulussa ja sen jälkeen Thessalonikin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Päätettyään opintonsa hän muutti Englantiin, jossa hän teki työtä ja samalla auttoi lukemattomia köyhiä ja työttömiä.
Äitinsä kuoltua vuonna 1954 hän aloitti laajan lähetystyökautensa, joka ulottui kaikille viidelle mantereelle. Niistä viisi ensimmäistä vuotta hän oli Intiassa, jossa hän auttoi itseään säästämättä leprasairaita ja muita sairauksista kärsiviä. Hän rakasti kaikkia ja kaikki rakastivat häntä. Hän ei koskaan koonnut eikä säilyttänyt rahaa halussaan, vaan jättäytyi aina kokonaan Jumalan huolenpidon varaan. Kaksi tuntia tiiviistä päiväohjelmastaan hän kuitenkin aina omisti Raamatun lukemiselle ja rukoukselle.
Intian jälkeen hän eli vuoden Himalajalla, mikä tarjosi hänelle mahdollisuuden syventyä enemmän rukoukseen. Siellä vietettynä aikana hänessä kypsyi halu omistautua luostarielämälle. Hän sai nunnaksi vihkimyksen 62-vuotiaana Israelissa, Martan ja Marian luostarissa Betaniassa. Silmäleikkaus johti hänet kuitenkin Ateenaan, jossa hän liittyi Uudeksi Jerusalemiksi nimittämäänsä Evangelistrian luostariin. Vielä tämänkin jälkeen hän käväisi Afrikan mantereella, mutta henkilökohtaiset asiat pakottivat hänet palaamaan Ateenaan. Veljensä kuoleman jälkeen hän siirtyi Eginan saaren kautta Leroksen saarelle, jossa hän kuoli 95-vuoden ikäisenä 28.3.1992.
Nunna Gavrilia elämälle tunnusomaista oli apua tarvitsevien pyyteetön palveleminen, missä tahansa hän elikin, kuten myös täydellinen jättäytyminen Jumalan johdatuksen varaan. Hän rakasti ihmisiä, mutta myös luontoa, erityisesti kasveja.
Paljon hänestä kertoo hänen vastauksensa Intiassa eräälle läntiselle lähetystyöntekijälle, joka luonnehti häntä huonoksi kristityksi, koska hän ei tuntenut yhtään paikallista murretta, vaan käytti pelkästään englantia. Hän sanoi tälle kuitenkin osaavansa viittä kieltä, joista ensimmäinen on hymy, toinen kyyneleet, kolmas kosketus, neljäs rukous ja viides rakkaus. Näiden viiden kielen avulla hän sanoi matkustaneensa kaikkialla maailmassa. Tämän kuultuaan häntä moittinut lähetystyöntekijä kirjoitti itselleenkin muistiin nuo kielet, jotka olivat riittäneet äiti Gavrilialle kaikkialla.
(Teksti: Vima Orthodoksias 4.10.2023; referoiden kääntänyt kreikasta, Hannu Pöyhönen)
Seuraavat opetukset pohjautuvat rodoslaisen luostarinjohtajan arkkimandriitta Nektarios Pokkiaksen nettilehdessä Vima Orthodoksias 4.10. julkaisemaan kirjoitukseen.
* Kun maalliset ajatukset eivät ole hajottamassa mieltä ja se on yhdistynyt Jumalaan, silloin lausumamme hyvän päivän toivotuskin on kuin annettu siunaus.
* Jokaisesta paikasta voi tulla Ylösnousemuksen paikka, kunhan vain elät Kristuksen nöyryyden hengessä.
* Ortodoksista hengellisyyttä ei ole opittu tieto, vaan kokemuksessa saavutettu tieto.
* Jos sinulla on rakkautta koko maailmaa kohtaan, koko maailma on kaunis.
* Vain se on sivistystä, että opimme ymmärtämään, miten voimme rakastaa Jumalaa.
* Ei ole mitään halvempiarvoista kuin raha.
* Olen pukeutunut viittaan enkä enää puhu, ellei minulta kysytä. Viitta puhuu!
* Päämääränämme on, että silloinkin, kun päässämme on… loismato (kr. parasito), sydämessämme on Lohduttajahenki (kr. Paraklito).
* Älä koskaan samaista ihmistä siihen huonoon tapaan, jolla hän kohtelee sinua. Pyri näkemään hänen sydämessään Kristus.
* Joku viisas on sanonut: Jos aikomuksenasi on elää vain itsellesi, parempi olisi, ettet olisi syntynyt.
* Ihmisten akilleen kantapää on paljossa puheessa ja paljoissa keskusteluissa.
* Kun sinulla on tuomitsemisen ajatus, pyydä Jumalaa ottamaan se pois sinulta sillä hetkellä voidaksesi rakastaa tuota ihmistä, niin kuin Hän rakastaa. Silloin Jumala auttaa sinua, ja näet omat rikkomuksesi. Jos Kristus olisi näkyvästi läsnä, voisiko sinulla olla tuomitsemisen ajatuksia?
* On luonnollista, että ihmisen mieleen nousee arvio (kr. krisi) asioista. Tuomitseminen (kr. katakrisi) ja arvostelu (kr. epikrisi) sitä vastoin tapahtuvat pahan vaikutuksesta. Arvostelukyky (kr. diakrisi) puolestaan on Jumalan lahja, jota meidän pitää pyytää rukouksessa Jumalalta. Se on välttämätön meidän turvaksemme ja edistykseksemme.
* Jumalan kieli on hiljaisuus.
* Joka elää menneisyydessä, on kuin kuollut. Joka elää tulevaisuudessa mielikuvituksensa kanssa, on höppänä, sillä tulevaisuus on yksin Jumalan käsissä. Kristuksen ilo löytyy vain nykyhetkestä, Jumalan ikuisesta nykyhetkestä.
* Se lampukka, jonka pitää aina palaa, on sielussamme oleva. Se ei saa koskaan sammua, ”nukahtaa”.
* Siten kuin Jumala rakastaa sinua, niin Hän rakastaa myös sinun vihollisiasi.
* Jos vaikka haluaisinkin, en pysty murehtimaan. Kun me murehdimme, on kuin sanoisimme Jumalalle: ”En ole kanssasi samaa mieltä. Et hoida asioita hyvin.” Sitten seuraa myös kiittämättömyys...
* Ihmisen ei pidä järkkyä, sillä järkkyminen etäännyttää meistä Jumalan kaiken avun.
* Ihmeen tapahtumiseen riittää, että rakastamme. Ei rukouksella eikä rukousnauhallakaan ole sellaista voimaa.
* Jumalan armo koittaa, kun kohotamme kätemme (rukoukseen). Tämä on se usko, joka vetää puoleensa Jumalan armon. Jumala on näet valmis antamaan Armonsa, mutta missä on kätemme? Jumala antaa Armonsa sataa, mutta me pidämme päässämme hattua tai kannamme sateenvarjoa.
(Käännös kreikasta, Hannu Pöyhönen)
